Boyd Emerson istui melkein tunnin aivan yksinään The Grande Dame'n kannella Mildrediä odotellen. Kukaan ei häntä häirinnyt, sillä matkailijat, jotka olivat kiiruhtaneet laivaan tohtori Berryn keralla, karttoivat häntä, eivätkä merimiehetkään noudattaneet saamiaan ohjeita, niin että hän sai rauhassa pohtia tätä tilanteen äkillistä muutosta. Marsh'in odottamaton kukistuminen ja hänen oman yrityksensä siten joutuminen aivan toiseen valoon eivät häntä niinkään järkyttäneet kuin muutos, joka oli tapahtunut hänen omissa tunteissaan ja pyrkimyksissään. Hän oli saapunut laivalle uhkamielellä näyttääkseen, että hän oli mies ajamaan tahtonsa läpi, ja pakottaakseen Mildred Wayland'in oivaltamaan asian oikean laidan, mutta nyt kun hän oli perillä eikä tiellä ollut mitään esteitä, hän alkoi tutkiskella itseään pääsemättä selvyyteen, mitä hän oikeastaan tahtoi ja toivoi. Ajatellessaan kirjettä hän tunsi ahdistavan mielipahan asemesta suurta helpotusta, ikäänkuin hänet olisi vapautettu raskaasta taakasta, mikä tunne teki hänet kumman levottomaksi. Oliko tuo kolme vuotta kestänyt taukoamaton ahertaminen uuvuttanut hänet niin, että luopuminen tytöstä tuntui hänestä nyt todellakin helpotukselta, tytöstä, jota ajatellen hän oli niin uskollisesti raatanut? Vai oliko syy siinä, että hän täällä erämaassa, kaikista sovinnaisuuden kahleista vapaana, näki heidät molemmat, itsensä ja tytön, aivan uudessa valossa? Hän ei tiennyt.
Aurinko oli jo mennyt mailleen, kun Mildred ilmestyi kannelle, jolla Boyd käveli edestakaisin sikari hampaiden välissä.
"Missä on neiti Malotte seuralaisineen?" kysyi hän.
"He menivät maihin. Marsh ei halua ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin intiaania vastaan."
"Kuulin, ettei haava olekaan niin vaarallinen."
"Niin, mutta läheltä piti."
Mildred värisi. "Se oli hirveätä!"
"En osannut uneksiakaan Constantinen tekevän jotakin sellaista, mutta hän on enemmän venäläinen kuin aleuti, ja sekä hän että hänen sisarensa ovat täydellisesti papin vaikutusvallan alaiset. He ovat kiihkeän uskonnolliset ja heidän käsityksensä iankaikkisesta kadotuksesta on sangen syvälle juurtunut."
"Oletko tavannut isää?"
"Puhelimme hetkisen."