"Teet tietysti oikein ja kauniisti antaessasi hänelle tunnustuksen kaikesta, mitä hän on tehnyt, mutta nyt ei hänen apuaan enää tarvita. Lopetat tietysti heti seurustelusi hänen kanssaan kaiken sen jälkeen, mitä on tapahtunut." Boyd ei vastannut, ja pitäen äänettömyyttä myöntymisen merkkinä Mildred jatkoi: "Pelkään, että kotimatka on hirvittävän ikävä ja yksitoikkoinen. Ajattelin — sanon isälle, että hän pyytää sinua palaamaan meidän kanssamme."
"Mutta nythän on kiirein aika. Tehdasta en voi jättää."
"Tehdasta! Onko tuo tehdas sinulle tärkeämpi kuin minä? Et luultavasti käsitäkään, kuinka hirveästi tämä kaikki on minuun koskenut — olen vieläkin peloissani. Hermostun kuoliaaksi, ellei luonani ole joku, jonka kanssa saan puhella."
"Aivan mahdotonta! En — en yksinkertaisesti halua lähteä nyt."
"Niinkö? Ja eilen illalla sinun oli epäilemättä samasta syystä mahdoton tulla."
"Niin oli. Pato täyttyi, joten en voinut poistua."
"Tuo nainen ei päästänyt sinua, tarkoittanet", huudahti Mildred. "Ja vain hänen tähtensä kieltäydyt nytkin lähtemästä mukaamme."
"Älähän kiihdy, pyydän", lausui Boyd hiljaa. "Siinä mielessä en ole häntä milloinkaan ajatellut —"
"Tule sitten pois tästä kirotusta paikasta. Vihaan koko tätä maata — kalastamoita, asukkaita, kaikkea. Olet aivan väärässä ympäristössä, niin että miksi ei lähteä täältä nyt heti ja alkaa jotakin uutta, jotakin suurta ja mainehikkaampaa?"
"Oletko selvillä, mitkä toiveet, sieluntuskat ja epätoivoiset ponnistukset tähän yritykseen sisältyvät?" kysyi Boyd.