"Mutta se ei miellytä minua", kiivastui Mildred. "Se ei ole mikään hieno yritys. Voithan luovuttaa tehtaan isälle, ja jos tarvitset rahaa, niin minulla sitä kyllä —"
"Vaiti!" keskeytti Boyd jyrkästi. "Istuhan, haluan hiukan puhella kanssasi." Hän kietoi huovan tiukemmin tytön hartioiden ympärille ja saatteli hänet erääseen nojatuoliin. Hänessä tapahtunut muutos alkoi näkyä yhä selvemmin, muutos, jonka hän nyt huomasi tapahtuneen jo silloin kun hän kohtasi Mildredin ensi kerran The Grande Damen saavuttua. Silloinkin oli Mildredin myötätunnon puute loukannut häntä. Tämä ei ollut antanut hänen uurastukselleen pienintäkään tunnustusta ja oli nyt osoittanut olevansa täydellisesti kykenemätön käsittämään, mihin kunnia hänet velvoitti. Hänen mieleensä ei voinut juolahtaakaan, että velvollisuuden tunto ja uskollisuus jotakin toista henkilöä kohtaan voisivat syrjäyttää hänen tahtonsa. Hän ei huomannut siinä mitään petosta, että Boyd jättäisi Georgen oman onnensa nojaan.
Boydille selveni kerta kaikkiaan, että heillä oli sangen vähän yhteistä. Mildred oli auttamattomasti kietoutunut omien mielitekojensa lujaan verkkoon ja noudatti vain oman tahtonsa lakia, johon toisetkin saivat luvan myöntyä. Ja mikä vieläkin valitettavampaa, hän ei ymmärtänyt, lainkaan toisen vilpitöntä riemua saavutetun menestyksen johdosta, eikä hänellä ollut aavistustakaan ylpeydestä ja mielihyvästä, jota jokainen tosi mies tuntee jonkun vaikean tehtävän kunnialla suoritettuaan, tunteesta, joka on jokaisen tosi miehen elämän suola. Hän, Boyd, oli taistellut urhoollisesti ja epätoivon vimmalla ja saavuttanut voiton, jonka veroista ei kukaan mies eläessään toista saavuta, ja nyt, juuri kun hän oli osoittanut toveriensa silmissä olevansa mies, luja ja luotettava, vaati Mildred häntä raukkamaisesti luopumaan kaikesta. Oman itsekkyyden sokaisemana tämä vaati häneltä suurempaa uhria kuin konsanaan. Nyt kun hän oli näyttänyt, mihin hän kykeni, Mildred tahtoi sitoa hänet kultaisilla kahleilla — tehdäkseen hänestä orjan. Johtuiko se ehkä toisen tytön pelosta? Olihan Mildred ennenkin koettanut häntä auttaa — omalla tavallaan — sen hän tiesi, ja oli liikutettu sitä ajatellessaan, sillä Mildred, jonka hän oli tuntenut, oli aina toiminut pelottomasti ja vähääkään välittämättä, mitä isä teki tahi sanoi. Boyd ei ollut milloinkaan ollut niin varma hänen rakkaudestaan kuin tällä hetkellä, mutta nyt hän ajatteli sitä kuin jotakin, joka kuului menneisyyteen. Mildredin ansiot olivat joka tapauksessa sangen heikot hänen vaikutusvaltaansa verrattuina. Mildred oli antanut huolettomasti omasta yltäkylläisyydestään, kun taas Cherry —. Boyd näki nyt selvästi ja äkillinen yhteenkuuluvaisuuden ja kunnioituksen tunne tyttöä kohtaan, joka oli todellakin ollut hänelle uskollinen koko ajan, hulvahti hänen sydämeensä lämpöisenä laineena. Se oli jotakin aivan erilaista kuin hänen tunteensa Mildrediä kohtaan, jota hän oli aina matkan päästä jumaloinut. Mildred oli ollut hänen unelmansa, etäinen ja saavuttamaton mutta Cherry oli samaa olemusta kuin hän itsekin.
He istuivat kauan jutellen näiden mietteiden vähitellen lujittuessa varmaksi vakaumukseksi Boydin mielessä, ja vaikka kansi oli autio, ei neiti Waylandin tarvinnut lainkaan pyytää kerran niin kiihkeätä kosijaansa pysymään alallaan.
Boyd ei kyennyt sanoilla tulkitsemaan mielenmuutostaan, mutta Mildred näki sen, ja ymmärtäen lopulta sen merkityksen hän alkoi taistella kuin äiti rakkaan lapsensa puolesta. Jos Boydin herääminen oli ollut hidasta, oli Mildredin vieläkin hitaampaa, mutta huomattuaan mistä nyt oli kysymys, ettei hänellä ollut enää Boydiin mitään vaikutusvaltaa, Mildred käsitti yhä selvemmin, mitä hän nyt oli menettämäisillään.
Ollen nainen hän luopui vihdoin vaatimuksestaan. Mitäpä se merkitsi, vaikka Boyd jäikin tänne kaikkien harrastuksiensa keskukseen? Pohjola oli vallannut hänet ja Mildred aikoi odottaa, kunnes Boyd tuli häntä noutamaan. Hän koetti kaikin keinoin saada liekin, joka oli niin tasaisesti palanut, jälleen syttymään, mutta turhaan, ja kun viimeinenkin toivonkipinä alkoi sammua, luopui hän kaikista vaatimuksistaan. Hän ei pyytänyt enää mitään muuta kuin saada omistaa Boydin rakkaus. Kaikki muu oli toisarvoista. Vihdoinkin hän näki itsensä selkeästi. Hän oli huudahtaa muistaessaan, ettei Boyd ollut suudellut häntä sittenkuin Chicagosta lähtiessään, ja kun hän huomasi, ettei Boyd aikonutkaan sitä enää tehdä, alkoi tuon viimeisen hyväilyn muisto polttaa ja kirveliä hänen sydäntään. Hän oli melkein iloinen, kun isä rannalta tulleen höyrypurren saavuttua yhtyi heihin.
Miehet olivat toisiaan kohtaan jäykkiä ja muodollisia, voimatta unhottaa vielä, mitä heidän välillään oli tapahtunut, ja hetkisen kuluttua Boyd nousikin ja sanoi molemmille jäähyväiset, sillä nousuvesi alkoi kohota ja lähdön hetki oli käsissä.
Muutamia merkityksettömiä sanoja ja käden puristus kajuutan ikkunoista tulvivassa valossa, Mildredin värittömät huulet ja säikähtynyt katse, ja Emerson kapusi laidan yli häipyen pimeyteen.
Tyttö painautui isäänsä vasten ja kuunteli kuin jähmettyneenä airojen etenevää loisketta, joka hiljeni hiljenemistään tauoten vihdoin kuulumasta. Sitten hän kääntyi.
"Hän tuli — kuten näit!" kuiskasi hän.