"Mitäpä pahaa siinä on, jos välistä muistelee sitäkin herkkua", nauroi Fraser hyväntuulisesti ja kaivoi taskustaan piipun, jonka varren hän totesi parilla kiinteällä imaisulla olevan auttamattomasti tukossa.
"Tuokin pakana on jäätynyt", harmitteli hän. "Näyttääpä totisesti siltä, ettei ihminen voi harjoittaa mitään paheita tässä maassa. Olenpa iloinen, että pian pääsen täältä."
"Niin olen minäkin", virkkoi toinen, joka oli hiukan nuorempi, ja istahti toverinsa viereen saatuaan työnsä valmiiksi.
"Kuten jo äsken sanoin", jatkoi Fraser, "en ymmärrä, miksi te oikeastaan sieppasitte minut noiden sinitakkisten lainvalvojien kynsistä. Sanotte, että teitte sen saadaksenne seuraa, mutta mehän olemme murjottaneet koko matkan kuin kaksi kuuromykkää. Minkätähden teitte sen, Bo? Sanokaahan."
"Siksi, että te puhelette aivan tarpeeksi meidän molempienkin edestä."
"Aivan niin, mutta se ei ole mikään pätevä syy antautua esivallan aivan liian turhantarkan huomion esineeksi. Sitä ei teidän iäisenne mies tee vain sentähden, että kaipaa seuraa."
"Otin teidät mukaani koinsyömien siveyskäsitteidenne takia, sillä olin kyllästynyt itseeni, ja te huvititte minua. Eikä minulla ole sitäpaitsi Itsellänikään mitään syytä olla esivallan erikoinen Ihailija", lisäsi Emerson harvakseen.
"No sitähän minäkin", innostui Fraser, "olin varma, että teilläkin puristi kenkä jostakin. Mistä oli kysymys? Täällä voimme olla toisillemme avomieliset kuin hyvät toverukset ainakin, enkä minä ole vielä milloinkaan kielitellyt."
"Riittää jo! En ole toverinne siinä merkityksessä, kuin näytätte luulevan ja olenpa sitäpaitsi aivan liian tyhmäkin kelvatakseni kunnianarvoisan ammattikuntanne jäseneksi."
"Ammatti kuin ammatti, ja omasta mielestäni on omani yhtä kunniallinen kuin mikä muu hyvänsä. Kaikkea olen koettanut ja kokemuksestani tiedän, että edellytykset ovat kaikkialla samat. Täytyy vain osata valikoida helpoin ja mukavin." Hän kumartui lumikenkäinsä nauhoja kiristämään ja loi sitten tutkivan katseen kumppaninsa ilmeettömiin kasvoihin, jotka olivat kuin kiveen veistetyt, joutuen jälleen kiihkeän uteliaisuuden valtaan, joka oli jo kolmen viikon ajan häntä taukoamatta kiusannut. "Niin, ellette ole meikäläisiä, niin teidän pitäisi tulla sellaiseksi", huomautti hän vihdoin hieman ärtyisesti. "Etevämpää pokerinpelaajanaamaa en ole kuunaan nähnyt; sehän on sileä ja ilmeetön kuin kalkittu seinä. Silloin vain näin piirteissänne jotakin eloa, kun pelastitte minut jäälautalta Nortonin salmessa."