Päivä oli ollut hänen elämänsä raskain ja tämä hetki kaikista lohduttomin, niin että suru, joka oli jo kauan hänen mieltään kalvanut, mutta jonka hän oli tähän saakka sankarillisesti hillinnyt, sai nyt vapaasti riehahtaa valloilleen.

Kohtaus laivalla oli johtunut vain hänen rakkaudestaan Boydiin, hänen koko olemuksensa oli kapinoinut sitä vastaan, mutta hän oli ollut samalla tietoinen siitä, että joku ratkaiseva isku tämän puolesta oli nyt välttämätön. Muussa tapauksessa olisivat Boydin kaikki toiveet ja saavutukset rauenneet. Ajatus käyttää Constantinea ja Chakawanaa välikappaleina oli syntynyt melkein sattumalta, sillä vasta edellisenä iltana hän oli saanut tietää näiden salaisuuden. Niin täydellistä menestystä, kuin minkä hän oli saavuttanut, hän ei ollut tohtinut toivoakaan, voimatta myöskään aavistaa, että kohtaus loppuisi niin traagillisesti. Hän oli yksinkertaisesti vain toimeenpannut suunnitelmansa, ja nyt kun tehtävä oli suoritettu, hän antoi surulleen vallan ja itki kuin pieni tyttönen. Siellä hän nyt on, Boyd, lemmittynsä luona — hänelle, orvolle tytölle, heidän onnensa luojalle, heiltä ei liikenisi enää ajatustakaan. Boydin hilpeästä ja välittömästä ystävyydestäkään hän ei saisi enää nauttia — sekin oli nyt mennyttä, kun totuus oli tullut ilmi.

Suudelma, ensimmäinen ja ainoa, jonka tämä oli hänelle antanut, poltti jälleen hänen huuliaan. Hän muisti illan, jonka he olivat viettäneet kahdenkesken tässä samassa huoneessa, jolloin Boydin katse oli saanut hänen toivonsa elpymään, jolloin Boyd oli näyttänyt horjuvan. Tuon muiston järkyttämänä hän parahti ääneen ikäänkuin hänen sydämensä olisi ollut pakahtumaisillaan:

"Boyd! Boyd!"

Samassa kiertyivät voimakkaat käsivarret hänen ympärilleen, ja tuttu ääni kuiskasi hellästi:

"Niin, armas!"

Cherry hypähti ylös säikähtyneesti huudahtaen ja irroittautui hänen syleilystään. Piano särähti valittavasti, ja kavahtaen takaisin kuin jonkun yliluonnollisen ilmestyksen edessä hän tuijotti hetkisen Boydin punehtuviin ja hymyileviin kasvoihin hengähtäen sitten tuskin kuuluvasti:

"Te! Miten — miten olette täällä?"

"Koska rakastan teitä."

Cherry sulki silmänsä ikäänkuin ihanan musiikin lumoissa ja ojensi sitten kätensä sanoen rukoilevasti: