"Vai niin. Tämä on siis viimeinen ja ainoa mahdollisuutenne", irvisteli Fraser. "Minulla oli toimintasyistänne aivan toinen käsitys." Silmät välähtivät viekkaasti.
"Minkälainen sitten, pyydän?"
"No, suoraan sanoen on tämä paikka, kovin yksinäinen teidänlaiselle naiselle, eikähän meidän yhteinen ystävämme ole sentään aivan mahdoton."
Cherryn posket karahtivat hehkuvan punaisiksi, mutta hänen äänensä oli jääkylmä.
"Tässä ei ole kysymys mistään muusta kuin liikeasiasta."
"Hm! En ole milloinkaan kuullutkaan muuta kuin että olette liikenainen", sanoi seikkailija.
"Oletteko siis" — tytön posket kalpenivat ja sanat tulivat harvakseen — "jolloinkin kuullut minusta keskusteltavan?"
"Tuo Emerson on, näettekös, niin arka kunniastaan, että hän tekee oloni välistä ihan kiusalliseksi", valitti Fraser ikäänkuin hän ei olisi kysymystä kuullutkaan. "Hän on todellakin omituinen, juuri sellainen, joista kerrotaan romaaneissa."
"Ette ole vastannut kysymykseeni", tiukkasi Cherry.
Fraser suisti jälleen puheen toisaalle. "Jos tuo Marsh käy tänä kesänä kimppuunne oikein toden teolla, niin miksi ette usko näitä puuhia minulle ja anna minun valvoa etujanne? Valmistan tuolle Marshille sellaisen helvetin, että hänen säilyketehtaansa ovat ennen syksyä minun hallussani."