"Kiitän, mutta kykenen itsekin hoitamaan asiani", vastasi tyttö äänellä, joka lopetti keskustelun.
* * * * *
Eräänä myrskyisenä iltana — Constantine oli jo ollut toista viikkoa matkalla — ilmestyi lumipyrystä hämärän tullessa työläästi eteenpäin pyrkivä valjakko ja kaksi kylmästä kohmettunutta ja uupunutta miestä. Nuo niin kiihkeästi odotetut olivat vihdoinkin saapuneet, ja kuopille vajonneet posket ja koirien verille hankautuneet jalat ilmaisivat, että matka oli ollut pitkä ja rasittava. Mutta vaikka heillä oli satojen penikulmien vaivalloinen taival takana, kieltäytyi Balt maistamasta suupalaakaan, ennenkuin oli saanut tietää, miksi Cherry oli lähettänyt hakemaan häntä.
"Mikä on hätänä?" tiedusteli hän luoden epäluuloisen katseen vieraisiin.
Tyttö selosti tilanteen mahdollisimman lyhyesti, Boyd Emersonin katsellessa ihmeissään kalastajaa, jonka kaltaista miestä hän ei ollut vielä milloinkaan kohdannut. Hän näki edessään jättiläismäisen olennon, jonka peloittavan suurten lihasten mahtavat ääriviivat näkyivät selvästi kovia kokeneen puvun alta. Tummuneet kasvot kertoivat pohjolan tuimista pakkasista ja rannikon purevista viimoista, ja karhea, punertava tukka varjosti silmiä, joiden katse oli vihamielinen ja hurja. Leuka oli pitkä ja nenän juuresta lähtevät ruokkoamattoman parransängen peittämät juovat tekivät kasvojen ilmeen niin järkkymättömän lujaksi, että kaikki piirteet olivat kuin graniittiin veistetyt. Kädet olivat känsäiset ja halkeamia täynnä ja käheässä äänessä oli taipumatonta uhmaa. Hän oli ehkä neljänkymmenen tahi kuudenkymmenen vuoden ikäinen, mutta jokainen vuosi oli omistettu merelle, sillä sen henkäykset olivat tunkeutuneet hänen keuhkoihinsa ja sen vaahtojen raivo hänen vereensä.
Kun Cherryn sanojen merkitys alkoi selvitä, levisi kalastajan kasvoille hymyä tavoitteleva, pirullinen irvistys, ja karvaiset nyrkit aukenivat ja sulkeutuivat ahnaasti.
"Tarkoitatteko täyttä totta?" hoilasi hän Emersonille.
"Kyllä."
"Osaatteko tapella?"
"Osaan kyllä."