"Ei muita kuin nahkaisia — kajakkeja ja bidarkoja — tiedättehän, ja tähän vuoden aikaan on ylimeno sitäpaitsi sula mahdottomuus. Myrskyt raivoavat taukoamatta, ja Shelikoffin salmi on tämän rannikon vaikein ja vaarallisin paikka. Ei ole muuta neuvoa kuin odottaa."
Emerson vaipui tuolilleen ja painoi päänsä kätten varaan.
"Haukatkaahan hieman aamiaista", kehoitti isäntä, mutta toinen ravisti vain päätään. Mies katsahti häneen ymmällään, ja poistui sitten omia tehtäviään toimittelemaan.
"Olen kuullut puhuttavan tuosta Shelikoffin salmesta", huomautti Fraser. "Satuin kerran erään karhunmetsästäjän seuraan, joka oli Kodiakista kotoisin, ja hän kertoi, että tuo paikka on talvisaikaan todellinen helvetti." Kun Emerson ei virkkanut mitään, lisäsi seikkailija värittömissä silmissään huolestunut katse: "Olen tähtenne vilpittömästi pahoillani, toveri, mutta ehkäpä tässä sentään joku neuvo keksitään, niin että älkää nyt olko noin masentunut."
Emerson istui kauan hievahtamatta tuleen tuijottaen, mutta nousi sitten äkkiä, ikäänkuin jotakin olisi pälkähtänyt hänen päähänsä, ja astui ulos. Hän suuntasi kulkunsa rannalle, jossa kylän kaikki kanootit olivat, ja aloitti huolellisen tarkastelun. Viisitoista minuuttia myöhemmin hän huusi Baltille, joka myös ilmestyi rannalle:
"Kaikki hyvin! Laivan tavoitamme vielä!"
"Miten sitten?" ärähti kalastaja.
"Täällä rannalla on jotakuinkin tilava, avonainen, nahkainen vene, oomiak, tiedättehän, jonka vuokraamme. Sitten palkkaamme pari intiaania viemään meidät Uyakiin."
"Mahdotonta", murahti iso George. "Shelikoffin salmi on tähän vuodenaikaan paikka, johon höyrylaivatkaan eivät mielellään nokkaansa pistä."
"Mutta matkahan on vain viisikymmentä penikulmaa."