"Mildred on rikas tyttö", oli tuo vanha rahamies sanonut, "jopa maanosamme rikkaimpia, kun taas te, poikaseni — niin, mitä voitte te tarjota?"
"En mitään! Mutta ettehän tekään ole aina ollut, mitä nyt olette", oli Boyd vastannut. "Kun menitte naimisiin, olitte yhtä köyhä kuin minäkin — ja onhan jokaisella mahdollisuus yrittää."
"Aivan! Mutta vaimoni oli köyhä tyttö ja omasta säädystäni. Hänellä oli onneksi kyky kehittyä sitä mukaa kuin itsekin pääsin eteenpäin, niin etten milloinkaan jättänyt häntä jälkeeni. Mutta Mildrediä olen hemmoitellut alusta alkaen ja aivan tarkoituksella estääkseni juuri kaiken tämmöisen. Hän on tottunut ylellisyyteen, hänen ystävänsä ovat rikkaita, eikä hän tiedä mitään muunlaisesta elämästä. Rikkautensa ja saamansa kasvatuksen nojalla hän kuuluu Amerikan ylimystöön. Niin, meillä on ylimystömme, sanottakoon mitä hyvänsä, ylimystömme, joka, vaikka ei se perustukaan syntyperään, on aivan yhtä hieno ja muista säädyistä jyrkästi eroava."
"Ette siis vastustaisi avioliittoamme, jos olisin rikas ja Mildred köyhä", oli Emerson huomauttanut melkein ivallisesti.
"Ehkäpä en. Köyhä tyttö voi mennä naimisiin rikkaan miehen kanssa ja olla onnellinen, jos hänellä on muut edellytykset, mutta ei päinvastoin, ellei tyttö ole aivan poikkeuksellinen; ja minä satun tietämään, ettei tyttäreni ole sellainen. Hän on aivan mahdoton köyhän miehen vaimoksi. Hän ei osaa ensinnäkään mitään; eikä hän tule toimeen olosuhteissa, joihin hän ei ole tottunut; hänen luonteensa ja koko olemuksensa tekisivät sen mahdottomaksi. Hän yrittäisi kyllä — siitä olen varma — jonkun ajan, mutta minä tunnen hänet paremmin kuin hän itse. Tunnen, näettekös, itseni, ja minulla oli onni tuntea hänen äitinsä. Hän on kuin ansarissa kasvanut kukka, jonka ulkoilma saisi pian surkastumaan. En sano, että hänen miehensä täytyy olla miljonääri, mutta siltä, joka tekee hänet onnelliseksi, ei saa puuttua varoja, ja mies, joka saa tyttäreni, tekee hänet onnelliseksi, tahi sitten teen minä hänet kirotun onnettomaksi!" Vanhuksen poskilihakset jännittyivät uhkaavasti.
"Teillä ei ole siis erikoisesti mitään minua vastaan — henkilökohtaisesti, tarkoitan?"
"Ei mitään."
"Hän rakastaa minua."
"Siltä näyttää. Mutta te olette molemmat nuoria, joten tämähän voi olla aivan ohimenevää."
"Ette siis anna suostumustanne?" oli Boyd kysynyt.