"Aivan oikein. Mikäpä ne kaikki oudot nimet muistaa. Kirjoittelen kaikki omasta päästäni, ja kun ainakin tiedän, miltä taistelun pitää näyttää ja tuntua, olen varma, että jokainen uusi ajatus synnyttää heti toisen. Sommittelen semmoisia sotakuvauksia, että lukijat tukehtuvat jännityksestä. Ja kukapa voisi kirjoitelmiani valheeksikaan väittää?"
O'Reilly katsoi puhujaan hyväksyvästi. Kotimatkalla hän oli oppinut pitämään Leslie Branchista, sillä hän oli huomannut, että tämän luonteenlaatu oli kaikessa erikoisuudessaan sangen miellyttävä. Yleensä oli Branch katkera, ärtyinen ja synkkä, mutta kun vastoinkäymiset uhkasivat kokonaan nujertaa hänet, reipastui hän ihmeellisesti. Näytti aivan siltä kuin uhkaavat onnettomuudet olisivat kiihoittaneet hänet jonkinlaiseen vaistomaiseen automaattiseen toimintaan niiden torjumiseksi. Kun ystävykset lähtivät Kubasta, oli heidän tilanteensa kylläkin tukala; rahaa ei ollut ja tuo heikkorintainen Branch tiesi nyt joutuvansa mahdollisimman sopimattomaan ilmanalaan, mutta päästyään merelle oli hän unhottanut murjottamisensa ja hämmästytti kumppaniaan taukoamattomalla hilpeydellään. O'Reilly oli nytkin aivan ymmällä: hän ei päässyt selville, oliko miehen huolettomuus kylmää rohkeutta vaiko toivotonta välinpitämättömyyttä. Mutta oli miten oli, vaikutus oli sangen miellyttävä. Ja kun Leslie hyväntahtoisesti hymyillen tarjosi hänelle puolet tuloista, jotka hän toivoi ansaitsevansa sanomalehtikirjoituksillaan, lujittui O'Reillyn mieltymys häneen hartaaksi ystävyydeksi. O'Reilly saattoi siten palata Kubaan heti ensimmäisen tilaisuuden sattuessa. Mutta samalla Branchin huolettomuus vaivasi häntä; sehän saattoi yhtä hyvin merkitä, että mies oli sairaampi kuin hän tahtoi myöntääkään.
O'Reilly tuli tohtori Alvaradon luo jo hiukan ennen määräaikaa saadakseen puhella tämän kanssa hetkisen kahden kesken.
"Olen ollut Enriquezin puheilla", kertoi hän tohtorille, "mutta hän ei luvannut panna kortta ristiin puolestani. Hän sanoi tarjokkaita olevan lukemattomia, ja kun vetosin Rosaan, kertoi hän, että Kubassa on tuhansia naisia, joiden tilanne on aivan yhtä kurja, mikä voi olla kylläkin totta, eipä sillä. Hän sanoi vielä, että nyt täytyi kaikkien yksityisten harrastusten väistyä."
"Niinpä niin", myönteli tohtori. "Täällä kerrotaan hirveitä juttuja kurjuudesta, jonka keskitysmääräykset ovat aiheuttaneet. Minä — minä en voi uskoa huhujen puhuvan totta."
"Totta joka sana", vastasi O'Reilly kiihkeästi, "ja sentähden minun täytyy siekailematta palata sinne."
"Naisella, joka tulee luokseni tänään, on suuri vaikutusvalta Enriqueziin — muistattehan, että sanoin hänen uhranneen paljon asiamme hyväksi. Kenties hän voi auttaa teitä."
"Pyydän teitä puhumaan puolestani. Kuka hän on?"
"Eräs sairaanhoitajatar vain —"
"Sairaanhoitajatar!" O'Reillyn silmät suurenivat. "Sairaanhoitajatar, jolla on rahoja. Semmoisia en luullut olevankaan."