"Ei, ei! Señoritaänne —", änkytti mies. "Jumalan rakkauden tähden, tulkaa pian!" Hän poistui juoksujalkaa, ja Johnnie seurasi mielessään pahat aavistukset.
Juostuaan talon ympäri he törmäsivät pahki erääseen ryhmään, jonka keskellä Norine istui maitokulho toisessa kädessään ja puoleksi syöty mango-hedelmä toisessa. Ensi silmäyksellä ei voinut huomata mitään puuttuvan; talon isäntä vain hyppeli tytön edessä koettaen riistää tältä ensin mangon ja sitten maitokulhon, ja hänen vaimonsa väänteli käsiään huutaen kimeästi:
"Herra armahtakoon! Niin nuori ja kaunis! Että näin onnettomasti piti käydäkin!"
Johnnien pari seuralaista ja talon vanhin poika olivat nähtävästi myös aivan suunniltaan ja valittivat ja vaikeroivat surkeasti, pienempien lasten katsellessa kauempaa katkerasti nyyhkyttäen.
"Mitä on tapahtunut?" kysyi O'Reilly hengästyneesti.
Norine oli niin ymmällään, että hän kykeni tuskin vastaamaan, ja sitäpaitsi hänellä oli täysi työ torjuessaan isännän hyökkäykset. Vihdoin hän sanoi: "En ymmärrä, mitä ne tahtovat. Kaikki huutavat yhteen ääneen. Ole niin kiltti ja kysy, mitä minä olen oikein tehnyt." Samassa hän vei kypsän mangon huulilleen, jolloin isäntä ponnahti kiljahtaen hänen kimppuunsa ja väänsi hedelmän hänen kädestään.
"Kas niin!" huohotti isäntä kääntyen O'Reillyyn "Siinä nyt näitte! Hän ei totellut vaimoani, vaan —"
"Varoitin häntä kyllä", valitti vaimo, "mutta se oli liian myöhäistä."
"Teidän täytyy sanoa hänelle, mitä hän on tehnyt", virkkoi huopahattuinen mies.
"Kyllä, kyllä, mutta sanokaa ensin, mitä hän on sitten tehnyt?" sai
Johnnie kysytyksi, jolloin kaikki rupesivat viiteen ääneen selittämään.