"Niinkö sanot!" Judson pudottautui takaisin riippuverkkonsa pohjalle. "Minunkin mielestäni hän on vallan ihmeellinen nainen." Kapteeni vaikeni ja katseli jälleen telttaan päin.
O'Reilly hymyili. Nyt hän ymmärsi, miksi hänen kumppaninsa oli aamulla käytellyt vettä ja saippuaa aivan järjettömästi tuhlaten ja kestänyt hymyillen kidutuksen, kun eräs vapaaehtoinen parturi, joka osasi heilutella puukkoa paremmin kuin partaveistä, oli siistinyt hänen naamansa.
Judsonin oli kaikesta päättäen käynyt samoin kuin majuri Ramoksen, eversti Lopezin, Leslie Branchin ja kaikkien muiden. No, senhän saattoi arvatakin. Ennenkuin O'Reilly oli ollut viikon Kubassa, oli hän huomannut, että kaikki miehet koettivat esiintyä mahdollisimman edukseen neiti Evansin läsnäollessa.
"Vai on se sinuunkin tarttunut?" kysyi hän.
"Mikä sitten?" Judson ei kääntänytkään katsettaan.
"Se."
"Se? Ellet osaa enää englannin kieltä, niin puhu espanjaa."
Mutta O'Reilly jatkoi toisen töykeydestä huolimatta. "Minun mielestäni hänen täällä-olonsa on häpeällisintä, mitä milloinkaan olen kuullutkaan. Ajatella nyt, että hänenlaisensa varakas ja sivistynyt tyttö on aivan yksinään täällä Kubassa! Eihän sellainen voi käydä laatuun!"
Judsonin riippuverkko alkoi rajusti heilahdella ja oli vähällä revetä, kun hän nousi istumaan heilauttaen paljaat säärensä reunan yli. Hänen kasvonsa olivat synkät ja hänen eteenpäin työntynyt alaleukansa vavahteli, kunhan kulmat rypyssä ärjäisi:
"Ole nyt vaiti! En kärsi, että puhut tytöstä tuolla tavoin."