"Jokin toisjalkainen onneton, jokin Branchin kaltainen mies, vai mitä?" Hetkisen kuluttua hän jatkoi toivehikkaammin: "Branch se ei ainakaan ole; hän ei elä niin kauan, ja se minua hiukan lohduttaa. Voisin melkein —"
O'Reilly viittasi häntä vaikenemaan, sillä Branch oli ilmestynyt näkyviin ja tuli hitaasti heidän luokseen. Hän oli tavallista synkemmän näköinen ja oli kuljeskellut ympäri leiriä levottomaan tapaansa.
"Sanokaas, mitä luulette minun tehneen?" aloitti hän.
"Enpä tiedä", vastasi kapteeni yksikantaan. "Ilahduttanut sairaita ja haavoittuneita, ja jaellut ympärillesi hymyjä ja päivänpaistetta, kuten tavallisesti?"
"Hm! Olet erittäin sukkela tänään, eikö niin? Oikein minua naurattaa, kun katselen sinua — olet kuin taittunut pölkky. No niin, olen koettanut hankkia neiti Evansille jotakin syötävää, mutta en ole löytänyt mitään."
"Et mitään?"
"En mitään hänelle sopivaa. Et kai voi odottaa, että hän voisi tulla toimeen vain meidän iankaikkisella ja kirotulla häränlihamuhennoksella —" Branch värisi ja sylkäisi. "Minulle on syötetty eläimistä semmoisia paikkoja, joita ei ole milloinkaan aiottu ihmisten ruoaksi. Tämä vallankumouksellinen ruokajärjestys vie minulta hengen, hänestä puhumattakaan."
"Eikö majuri Ramos tuonut mitään mukanaan?"
"Hän sanoo, että Cubitaksessa saavat miehet nähdä nälkää."
"Meidän täytyy ottaa asiasta selvä", huudahti Judson ja huomattuaan vaatteiden kuivuneen hän alkoi kiireesti pukeutua.