"Mutta minä tahdon mansikoita!" huusi Norine. "Ne ovat nyt kypsiä.
Mansikoita ja kermaa — oh! Ajatelkaas!"
Seurasi pitkä ja painostava hiljaisuus, jonka O'Reilly vihdoin rikkoi sanomalla: "Arvelen, ettei tämä peli olekaan niin huvittava, miltä se ensin tuntui."
"Siltä näyttää", myönsi tyttö. "Puhelkaamme jostakin muusta."
"Pojat", kuten neiti Evans nimitti pientä amerikkalaisten ryhmää, jonka hän oli Kubassa kohdannut, antoivat hänelle paljon huolta, ja lukuisista kysymyksistä päättäen oli heidän hyvinvointinsa aina hänen sydämellään.
"Pojat" juttelivat mielellään, ja Norine sai pian jotakuinkin selvän käsityksen kubalaisten omituisesta, puutteellisesta ja tarkoituksettomalta näyttävästä, mutta kuitenkin tehokkaasta sodankäyntitavasta. Hänelle kerrottiin loppumattomista marsseista sinne ja tänne, satunnaisista kahakoista, kepposista ja ratkaisematta jääneistä taisteluista, jotka kaikki kuuluivat yleiseen sotasuunnitelmaan — liikkeistä, joiden tarkoitus oli pitää vihollinen aina varuillaan ja vihdoin kokonaan masentaa sen kärsivällisyys ja kestävyys. Norine kertoi vuorostaan, mitä hänellä oli tekeillä ja kuinka hänen armeliaisuustoimintansa edistyi.
"Olen jo menettänyt rohkeuteni melkein kokonaan", sanoi hän lopuksi. "Kaikki on niin erilaista kuin luulin, ja minä olen niin heikko ja saamaton. Tuomani lääkintätarpeet ovat pian lopussa, ja minä olen saanut kokea, kuinka vaikea on järjestää sairaaloita, kun ei ole tarpeita. Tämän puolen miehiä on mahdoton saada huolehtimaan itsestään — varokeinoihin ryhtyminen tautien varalta on heidän mielestään pelkuruutta. Kesä, tuo keltakuumeen aika, on käsissä, ja — ja minä alan masentua. Masentunut ja nälkäinen! Tuo kaikki on minulle jotakin aivan uutta ja vierasta." Hän huokasi. "Kuvittelin saavani ihmeitä aikaan — voivani työskennellä Florence Nightingalen lailla, niin että kaikki miehet jumaloisivat minua."
"Eivätkö ne sitten tee sitä?" kysyi Judson.
"Tavallaan kyllä, mutta eivät siten, kuin minä odotin."
"Täällä tahtoisi jokainen mennä kanssasi vihille", selitti O'Reilly.
"Vaiti, hävytön!" ärjäisi kapteeni. Hän nielaisi sitten tarmokkaasti ja lisäsi: "Mutta koska asia nyt tuli puheeksi, niin minä olen kyllä valmis milloin hyvänsä."