"Kylläpä sinä olet hirveän itsepäinen, Johnnie!" huudahti Norine kiukkuisesti. "Nyt ei ole aika puhua tuommoista hölynpölyä."
"Työsi laatu on tosin sellainen, että asemasi on poikkeuksellinen, mutta sinä et tunne latinalaisen rodun luonnetta kuten minä. Näillä kubalaisilla on aivan erilaiset käsitteet kuin meillä. He luulevat hyvin helposti, että —"
"En välitä rahtuakaan, mitä he luulevat", sanoi tyttö, "kun vain omatuntoni on puhdas, ja sillä hyvä."
Sanoja seurasi hetken hiljaisuus. Sitten O'Reilly virkkoi: "En pelkääkään, että sinä tekisit jotakin sellaista, joka ei olisi oikein, sillä sinä olet paras tuomari erottamaan oikean väärästä, mutta minua huolettaa vain se, miten tämä kaikki voi sinuun vaikuttaa. Olet vielä kokematon, runollinen" — Norine naurahti, mutta O'Reilly jatkoi itsepäisesti — "ja juuri sellainen tyttö, jonka hetkellinen mielijohde voi kokonaan vallata."
"Mistä olet saanut sen käsityksen, että olen kokematon ja runollinen?"
"Muussa tapauksessa et olisi täällä."
"No hyvä. Entä mitä tarkoitat tuolla 'hetkellisellä mielijohteella'?
Mihin sinä oikein pyrit?"
"Minä pelkään" — O'Reilly epäröi, mutta pelko, joka oli ahdistanut häntä enemmän kuin hän tohti myöntääkään, antoi hänelle rohkeutta — "että jokin ajattelematon kiintymys, jokin rakkaus —"
Norine purskahti heleään nauruun, joka oli niin luonnollinen ja teeskentelemätön, että jännitys, jonka väittely oli aiheuttanut, laukesi heti.
"Täällä ovat kaikki rakastuneet sinuun, mikä on aivan luonnollista", kiirehti O'Reilly edelleen; "ja minä olen ihan sairas pelosta, että unhottaisit olevasi liian hyvä ainoallekaan heistä."