"Mikä tunnontarkka kaitsija oletkaan!" vastasi tyttö; "mutta voit olla täysin rauhallinen. Minua vaivaa sellainen koti-ikävä, että ensimmäisen sopivan tilaisuuden sattuessa olen valmis lähtemään tieheni. Lupaan sinulle jotakin, Johnnie. Jos päätän rakastua johonkin näistä ryysysankareista, niin en voi valita muita kuin sinut. Useimmat ovatkin siinä uskossa, että meidän välillämme on jotakin."
"En oikein tiedä, miten jaksaisin pitää puoleni siinä tapauksessa", tuumi O'Reilly, "sillä minun mielestäni olet täysin vastustamaton. Juuri sentähden minusta ehkä onkin niin vastenmielistä ajatella, että ottaisit jonkun tämän leikkisodan toisjalkaisen sankarin."
"Naiset eivät välitä jaloista naimisiin mennessään", huomautti Norine hilpeästi. "Mihin toimenpiteisiin olet ryhtynyt Rosaan nähden?" kysyi hän sitten vakavasti.
"Odottelen kuulumisia Matanzan kulmalta. Armeijassa ollessani minun täytyy tietenkin mennä, minne määrätään, mutta kenraali Gomez toimittaa parhaillaan tiedusteluja, ja saatuani luotettavia tietoja minä lähden jälkiä seuraamaan."
"Toivot siis vielä?"
O'Reilly nyökäytti päätään. "Toivottomuudelle en anna valtaa."
Kun O'Reilly tapasi Judsonin illallisen aikaan, hymyili tämä leveintä hymyään. "Näyttää siltä", virkkoi hän, "kuin olisimme sittenkin voittaneet jotakin äskeisellä pelillämme. Satuloi hevosesi kuun noustua!"
"Mistä on kysymys?"
"Eversti otti neiti Evansin sanat toden kannalta. Ratsastaa hurautamme San Antonioon — parisataa miestä — noutamaan neidillemme picklestä, hilloa, marmelaatia ja hammaspulveria."