ODOTTAMATON LÖYTÖ.
Kertomuksissa ja selostuksissa Kuban vapaussodasta puhutaan aina "San Antonio de los Banoksen taistelusta", kuinka tuhatkunta vallankumouksellista valloitti kaupungin sitkeän ja verisen ottelun jälkeen; kuinka he vapauttivat espanjalaisten vangit, ottivat runsaan saaliin ja peräytyivät viimein, ennenkuin vihollisen apujoukot ehtivät hätään. Tapaus esitetään kylläkin jännittävästi, mutta noilla kertomuksilla on eräs paha vika, kuten kertomuksilla yleensä — ne eivät ole todenmukaiset.
Ensinnäkään ei voida puhua taistelusta, vaan ryöstö- ja hävitysretkestä, johon otti osaa vain viidesosa kertomuksissa ilmoitetusta miesluvusta, ja joka ei hyödyttänyt mitään sotilaalliselta kannalta katsoen. Muuten oli hyökkäys hyvin järjestetty ja suoritettiin tulisella vauhdilla, sitä ei käy kieltäminen. Varovaisuudesta ei välitetty vähääkään, mutta hyökkääjäthän olivatkin nälkiintyneitä vallankumouksellisia, jotka kävivät päälle kuin kauan nälässä ollut maankiertäjäjoukko ruokamyymälän kimppuun. Koska seikkailulla oli kuitenkin suoranainen vaikutus monen tässä kertomuksessa esiintyvän henkilön elämänvaiheisiin, niin lienee paikallaan selostaa tapaus kokonaisuudessaan.
St. Anthonyn kylpylän suurin vetovoima oli rikkilähde, joka oli jo vuosikausia ollut suuressa maineessa kolotusta potevien camagueyanien keskuudessa, ja tämän lähteen ympärille oli vähitellen kasvanut pienoinen kaupunki, jossa kaupankäynti oli tavallista vilkkaampi muihin maaseutukaupunkeihin nähden. Juuri tämä seikka oli houkutellut tuon urhoollisen ja ritarillisen eversti Lopezin yritykseen, sillä, kuten hän selitti amerikkalaisille ystävilleen, jos Kubassa oli toinen paikka, paitsi Havanna, jossa oli saatavana picklestä, hilloa, sardiineja, hammaspulveria, marmelaatia ja muita herkkuja, jotka olivat välttämättömät heidän luonaan vierailevan amerikkalaisen neidin hyvinvoinnille, niin se oli San Antonio de los Banos. Eversti Lopez oli toiminnan mies, ja kun hän kerran oli päättänyt täyttää Norine Evansin toivomukset, olisi hän tehnyt sen oman henkensä uhallakin; hän olisi ampunut viimeisenkin tykinammuksensa San Antonio de los Banoksen muureihin, ennenkuin hän olisi palannut tyhjin toimin retkeltään. Mutta tykkejä ei nyt tarvittukaan, sillä kaupungin ympärillä ei ollut muureja, vaan jokunen mitätön ampuma-aukoilla varustettu hirsimökki.
Kaupungilla ei ollut mitään muuta suurenmoista kuin nimi. Kadut olivat viettävät, jyrkät ja kiviset ja pientä pölyistä toria reunustavat kauppapuodit oli rakennettu tavalliseen tapaan avoimin etusivuin, niin että ratsastavat maalaiset saattoivat toimittaa ostoksensa satulasta laskeutumatta. Kaupungin laidassa oli pari puulinnaketta, fortinas, joissa espanjalainen varusväki oli vetelehtinyt jo pari kuukautta.
Lopez lähestyi joukkoineen aamun valjetessa, ja kun hyökkäys oli heti tehtävä, jakeli hän miehilleen muutamia määräyksiä.
"Sinä, O'Reilly ja Señor Branch tarkastatte kaupat ja ostatte kaikkea mitä luulette neiti Evansin haluavan, ja kapteeni Judson ja majuri Ramos huolehtivat lääkeaineista — niitä pitäisi olla täällä suuri varasto — ja hankkivat tuota hammaspulveria, marmelaatia ja sen semmoista. Minä tyhjennän kadut ja koetan saada jostakin picklestä, mutta minä pelkään, Jumala paratkoon, ettei sitä ole muualla kuin Havannassa."
Leslie Branch, jonka mielialaa pitkä, yöllinen ratsastus ei ollut suinkaan keventänyt, kysyi pilkallisesti:
"Tarkoitatteko, että meidän pitäisi ostaa nuo tavarat? Minä puolestani olen aivan 'pankki', ja samoin on O'Reillynkin laita."
"Eikö teillä ole rahaa?" kysyi eversti hämmästyneesti.