"En ole ansainnut kolikkoakaan sen jälkeen kuin luovuin sanomalehtimiehen toimesta. Ja mikä pahinta, minä tarvitsisin yhtä ja toista itseänikin varten."
"Ellette voi vipata meille, eversti, niin me otamme tavarat teidän laskuunne", lisäsi O'Reilly.
"Caramba!" murahti Lopez. "Ja minä kun toivoin saavani lainata teiltä, hyvät herrat. No, mitäpä siitä — pakkoluovutamme, mitä tarvitsemme, Kuban tasavallan nimessä."
Lopezin hyökkäys oli täydellinen yllätys sekä kaupungin asukkaille että espanjalaiselle varusväelle. Kuului vain torventoitahdus, ja ennenkuin siellä ja täällä kuljeksivat sotilaat olivat ehtineet paikoilleen ja kaupunkilaiset turvapaikkoihinsa ja kauppiaat ehtineet sulkea myymälänsä, karahdutti kaduille kaksisataa repaleista ratsumiestä kiljuen hirvittävästi.
Hyökkäys tehtiin aito kubalaiseen malliin — kymmenen kiljahdusta laukausta kohti. Säikähtynyttä väestöä kaahattiin kaduilta hirmuisella melulla, ja kaikkialta kuului ammuntaa, hurraahuutoja, kirkumista ja voimakasta manausta linnakkeiden saamattomuuden johdosta.
Varusväki tointui vähitellen hämmästyksestään ja aloitti pian kiivaan tulen kaupunkiin, mutta hyökkääjät olivat nyt talojen suojassa, ja kun linnakkeista voitiin ampua vain paria katua pitkin, ei espanjalaisten tuli hyödyttänyt mitään. Edeltäpäin annetun määräyksen mukaan laskeutui osa Lopezin joukosta satulasta asettuen asemiin mahdollisen hyökkäyksen varalta, niin että toiset saivat rauhassa tyhjennellä kauppapuoteja. Laitakaupungilla rätisivät mauserit taukoamatta ja luodit vingahtelivat ilmassa kuin kiukkuiset ampiaiset.
Ratsumiehet ryntäsivät kauppoihin kuin heinäsirkat vihreään laihoon. Asukkailla ei ollut aikaa eikä haluakaan asettua vastarintaan, ja rähinä ja sekasorto olivat korvia huumaavat. Toiset kauppiaat toivottivat tulijat sydämellisesti tervetulleiksi, mutta toiset pakenivat suin päin jättäen kaikki oman onnensa nojaan.
O'Reilly laski täyttä karkua ensimmäisen kaupan eteen, Branch ja Jacket kintereillään. Tavaroita oli runsaasti kaikenlaatuisia, mutta liikkeen omistaja, joka oli kaikesta päättäen espanjalainen, ei jäänyt hintoja ilmoittelemaan, vaan syöksyi ratsumiehet nähtyään suin päin takaovelle ja häipyi kirkuen näkyvistä. Repaleisten ratsumiesten äkillinen ilmestyminen, ammunta ja hurja melu olivat nähtävästi säikähdyttäneet tuon rauhallisen liikemiehen aivan suunniltaan, ja hän pakeni perheineen jonkun naapurin puutarhaan turvaa etsimään.
Aikaa ei ollut hukata. Johnnie hyppäsi satulasta ja mennen hyllyjen ääreen, joille oli pinottu kaikenlaisia ulkomaisia makeisia ja herkkutavaroita, hän aloitti valikoimisen Jacketin suosiollisella avulla. Tuo pieni kubalainen riehui kuin villitty ja tyhjensi hyllyn toisensa jälkeen kiroillen koko ajan aivan syytämällä kuten todellisen verenhimoisen ryövärin pitääkin. Pojat ovat jo luonnostaan ryöväreitä, ja siitä saa olla varma, että Jacket käytti tilaisuutta hyväkseen.
"Hei, Leslie! Haepas jotakin, johon voin panna nämä", huusi O'Reilly olkansa yli, mutta kun hän kuuli vain epämääräistä mutinaa vastaukseksi, kääntyi hän katsomaan ja näki maanmiehensä siepanneen katosta ainakin pari tusinaa käsittävän nauhan leveälierisiä olkihattuja, sombreroja, ja koettavan niitä päähänsä.