"Katsos perhanaa!" mutisi Branch. "Nämä ovat kaikki ainakin neljänkymmenen dollarin hintaisia, mutta liian pieniä. Siinä on varmasti ollut kävelykepin pää mittana, kun näitä on tehty."
"Ota koko nauha, mutta hae jotakin, johon voimme kääräistä kaikki nämä purkit! Joutuin nyt!"
O'Reillyn äänensävyn ja ulkopuolella ammuttujen laukausten kiiruhtamana Leslie katosi myymälän takana oleviin huoneisiin ja ilmestyi hetkisen kuluttua syli täynnä vuodevaatteita, jotka hän oli siepannut ilmeisesti aivan umpimähkään. Vuodetta peittänyt sääskiverkko oli kiireessä repeytynyt irti ja takertunut hänen päähänsä häilyen hänen takanaan kuin morsiushuntu.
"Luulenpa tässä olevan jo tarpeeksi!" huudahti hän. "Patja! Tyynyjä! Ja sääskiverkkokin! Nukunpa mukavasti tästä lähtien."
Jostakin aivan läheltä kuuluva pikkulapsen itku todisti parhaiten, miten hillittömän kiireesti kauppias ja hänen vaimonsa olivat rientäneet pakoon. Laskettuaan taakkansa lattialle Branch valitsi pari tukevaa peitettä, joiden kulmia hän alkoi sitoa yhteen.
Hän oli tuskin saanut työnsä valmiiksi, kun Judson karahdutti ovelle ja huusi O'Reillylle: "Olemme jo tyhjentäneet apteekin, ja on parasta, että liikutte liukkaasti, sillä pian on lähdettävä. Kuulin vankilassa olevan muutamia kubalaisia vankeja, jotka aion ottaa mukaani, jos tulet minua auttamaan."
"Varmasti!" O'Reilly hyppäsi satulaan ja käski Jacketin kuormata tavarat hevosensa selkään ja ratsastaa tiehensä. Katsahtaessaan sitten taaksensa hän näki aseenkantajansa lähtevän matkaan, satulan edessä ja takana valtaiset taakat täynnä ryöstösaalista. Poni parka melkein huojahteli kuormansa alla, mutta paljasjalkainen ratsastaja sai sen vihdoin hoputetuksi horjahtelevaan juoksuun. Hetkisen kuluttua ilmestyi Branchkin suunnaton hatturykelmä takanaan ja kirjavaan peitteeseen käärityt vuodevaatteet edessään heilahdellen.
Hyökkäyksen aiheuttama tavaton meteli oli karkoittanut vankilan vartioston kuulumattomiin, joten Lopezin miehet saivat esteettömästi murtautua vankilaan, ja kun O'Reilly saapui paikalle, oli työ täydessä käynnissä. San Antonion vankila oli paksuseinäinen kivirakennus, jonka ovet olivat lujat ja ikkunoissa jykevät rautaristikot, mutta esteet oli pian murrettu, ja sissit ryntäsivät sisään. Siepaten aseeksi, mitä käteen sattui, Judson ja O'Reilly avasivat kopin toisensa jälkeen, jättäen toisten huoleksi korjata niiden asukkaat. Tämä vankila oli kurjimpiakin kurjempi ja tuskin ansaitsi vankilan nimeäkään, mutta siitä huolimatta siellä vallitsivat todelliset vankilaolot ja mahdollisimman espanjalainen järjestys. Käytävät olivat pimeät ja haisevat ja kopit sanomattoman likaiset, ja kierrellessään ympäriinsä O'Reilly ja Judson näkivät, kuulivat ja haistoivat kyllikseen ollakseen varmat, että kaikki vangit, olivatpa ne mitä rikoksentekijöitä hyvänsä, olivat jo kärsineet tarpeeksi suuren rangaistuksen.
Kaikki kävi nopeasti. Käytävät kajahtelivat huudoista ja miesten askelista, ja ulkopuolelta kuuluva säännötön ammunta kiirehti vapauttajia rientämään. Sitä mukaa kuin amerikkalaiset särkivät lukot, vietiin hämmästyneet vangit kadulle, josta ne otettiin ratsujen selkään satulan taakse.
Työ oli tehty ja peräytymismerkki puhallettiin. Judson ja O'Reilly syöksyivät ulos vankilasta, hyppäsivät satulaan ja tavoittivat pian toverinsa, jotka laskettivat toria kohti.