"Perheessämme on tarina eräästä salaperäisestä aarteesta, jonka minun isäni kätki jonnekin. Hän oli hyvin rikas, niinkuin tiedätte, ja pelkäsi espanjalaisia. O'Reilly tietää kyllä koko jutun."
"Olenhan minä sen kuullut kutakuinkin tarkkaan", murahti Johnnie.
Estevan kohottautui kyynärpäidensä varaan. "Luulet, että kaikki on vain satua, mutta niin ei kuitenkaan ole. Tiedän, missä aarre on. Löysin sen!"
Norine tuijotti puhujaan suu auki, mutta O'Reilly sanoi tyynnyttelevästi:
"Koetahan nyt rauhoittua, kuomaseni; tänään olet jo puhunut liiaksikin."
"Älä nyt turhia!" Estevan vaipui jälleen tyynyilleen. "Minulla ei ole lainkaan kuumetta. Olen täysin taidollani. Aarre on olemassa ja tuo kultaraha ilmaisi minulle sen piilopaikan. Pancho Cueto tunsi isäni ja hän uskoi, mitä ihmiset puhuivat. Hän uskoi niin lujasti, että hän lopulta ilmiantoi minut ja sisareni maankavaltajina, ja hän hävitti kotimme kivi kiveltä aivan maan tasalle, mutta ei löytänyt mitään." Estevania nauratti. "Isäni, don Estevan, oli viisas ja osasi kätkeä kalleutensa paremmin kuin harakka kiiltoesineen, ja minun oli sallittu keksiä hänen salaisuutensa."
"Aarre! Todellinen aarre! Miten sanomattoman ihmeellistä!" läähätti Norine Evans. "Kertokaa pian, miten sen löysitte. Muistathan, Johnnie, että hän houraili jostakin kultarahasta —"
"Hän hourailee nytkin", sanoi O'Reilly katsahtaen terävästi ystäväänsä.
Tyttö kääntyi lempeästi potilaansa puoleen. "Uskon teitä, herra Varona. Kertomukset kätketyistä aarteista olen aina ottanut toden kannalta, ja kuta suurempi aarre on sitä parempi. Minä suorastaan jumaloin merirosvoja, ja jos olisin mies, niin olisin varmasti merirosvo. Tiedättekös, minulla on aina ollut suuri halu kätkeä rahani jonnekin ja mennä sitten etsimään niitä."
"Nyt kujeilette, eikö niin?" Estevan katseli kumppaneitaan epäluuloisesti.