Itsessään eivät sanat todistaneet mitään, mutta kaikesta huolimatta miesten mielet keventyivät, ja Estevan huokasi syvään helpotuksesta. "Tahtoisin kertoa jotakin teille molemmille", virkkoi hän hetkisen kuluttua.
"Annetaan olla huomiseen", ehdotti Norine.
Mutta Estevan oli itsepäinen. "Tahdon kertoa sen nyt", sanoi hän. "Löysittekö taskuistani vanhan kultarahan — vanhan espanjalaisen kultarahan?"
"Taaskin tuo kultaraha!" Norine kohotti torjuen kätensä ja katsahti merkitsevästi O'Reillyyn. "Kokonaiseen viikkoon ette puhunut mistään muusta. Antakaas kun tunnustelen valtasuontanne."
Estevan ojensi kätensä epäluuloisen auliisti.
"Olit melkein alasti, kun löysimme sinut", selitti O'Reilly.
"Niin kait. Muistelenkin hiukan, että joku varasti sen."
"Kultarahoja! Hopeaharkkoja! Kalliita kiviä!" huudahti Norine. "Merirosvojen aarteita! Tämä kaikki muistuttaa kertomusta 'Kalliosaaren aarteesta', puujalka-Johnniesta, Ben Gunnista ja kaikista muista."
Estevan hymyili. "Aivan niin. Nyt onkin kysymys todellisesta aarteesta.
Tuo kultaraha kuului Varonain kadonneeseen aarteeseen."
"Kadonneeseen aarteeseen?" Norinen harmaat silmät suurenivat. "Mitä te oikein puhutte?"