Tämä pudisti päätään. "Antonio tulee mukaani vartioimaan minun tehdessä tietä", sanoi hän: "Jos kuulette tahi näette jotakin, niin —"
"Sh!" suhahti Jacket. "Katsokaa! Tuolla!" Lyhdyn tapainen kirkas valopiste oli ilmestynyt pimeästä ja laskeutui nopeasti ratapenkerettä alas.
O'Reilly tarttui lujasti vanhan camagueyanin käsivarteen ja kysyi epäluuloisen terävästi: "Mitä tuo merkitsee — hälyytyskö?"
Hetkisen seurasivat miehet hengittämättä mutkitellen liikkuvaa valoa ja sitten Antonio kuiskasi naurahtaen: "Tuliperhonen! Cucullo! Ettekö ole ennen nähnyt cuculloa, kun ette tunne sitä?" Ja varmistettuaan varovasti karbiininsa Antonio kiristi hiukan nuoranpätkää, joka hänellä oli vyönä.
O'Reilly huokaisi helpotuksesta. Hän ei ollut milloinkaan tottunut noihin kuuman ilmanalan jättiläiskiiltoperhosiin, vaikka hän oli usein vahdissa ollessaan katsellut kelloaan niiden avulla ja nähnyt kubalaisten naisten pitävän niitä hiuskoruinakin.
"Kylläpä minä säikähdin!" mutisi hän.
Hilario jatkoi: "Jos jokin käy hullusti, niin odottakaa tässä. Älkää ratsastako tiehenne, ennenkuin —"
"Älkää pelätkö. En jätä teitä", vakuutti O'Reilly.
Nuo kaksi valkopukuista olentoa hiipivät tiehensä ja häipyivät pian näkyvistä. Yö oli helteinen ja surullisesti laulavat sääsket kerääntyivät pilveksi odottavain ympärille purren kiukkuisesti. Hetkisen kuluttua korskahti eräs hevosista, ja Jacket kiroili hermostuneesti.
"Tahtoisinpa tietää, missä me oikein olemme?" mutisi poika.