"Mielestäni olet niin kaunis", kuiskasi tyttö. Ja katsoen maahan hän lisäsi: "Kuinka minä turmelenkaan sinut! Olen aivan unhottanut säädyllisen käyttäytymisen — Isabel oli oikeassa sanoessaan, että olin röyhkeä ja tunkeilevainen letukka. Käännä nyt kasvosi poispäin, että voin ajatella, sillä siitä ei tule mitään, kun katsot minuun — rakastan sinua niin äärettömästi. Kas niin! Nyt on hyvä. Pidän sinua kädestä, ja kun suutelen sitä, voit vilkaista minuun."
Painautuen lähemmäksi Rosa alkoi vakavasti:
"Ennenkuin tulit, olin jo monta kertaa kääntymäisilläni jonkun entisen ystäväni puoleen, mutta ne ovat kaikki espanjalaisia ja siis vihamiehiäni. Ymmärräthän?"
Rosa vaikeni odottaen vastausta.
"Täydellisesti. Olen samassa asemassa, sillä jokainen entinen tuttavani täällä olisi heti valmis ilmiantamaan minut, jos ilmaisisin itseni. Ja taisteltuani kapinallisten riveissä minä en tohdi mennä Amerikan konsulinkaan puheille apua pyytämään — jos täällä enää onkaan Amerikan konsulia."
Rosa nyökäytti päätään ja jatkoi viivytellen:
"Näin viime yönä niin merkillisen unen — ehkä se oli jokin enne, kukaties? Uneksin äitipuolestani. Muistathan, miten hän kuoli? Kirjoitin sinulle —"
"Niin, ja Estevan kertoi myös."
"Estevan nosti hänen ruumiinsa kaivosta ja eräänä päivänä piileskelyssämme metsässä kaukana Yumurin toisella puolella hän näytti minulle vanhaa kultarahaa —"
"Tiedän", sanoi O'Reilly nopeasti. "Hän kertoi minulle koko jutun. Hän on siinä uskossa, että tuo kultaraha on avain isänne aarreaittaan, mutta — minun mielestäni hänen luulonsa on aivan aiheeton. Minä en ole tähän hetkeen saakka edes uskonut, että tuo kultaraha oli olemassakaan."