"Hm! Kenelläkään ei ole enemmän rahaa kuin tarvitsee." Semmoinen lapsellinen herkkäuskoisuus harmitti Jacketia ilmeisesti. "Tämähän on kaikesta päättäen aivan tavallinen kaivo, ehkä hiukan syvempi, niin että on parasta olla hyvin varovainen. Muuten voit taittaa niskasi, niinkuin tuo donna 'Mikä-hänen-nimensä-taas-olikaan'."
O'Reillystä tuntui todellakin siltä, että hän teki itsensä naurettavaksi, mutta siitä huolimatta hän sitoi nuoran lujasti kiinni ja laskeutui pimeään aukkoon jättäen Jacketin vartioimaan. Noin viidentoista minuutin kuluttua hän ilmestyi jälleen aukon reunalle huohottaen ponnistuksesta.
Hän oli märkä ja limainen ja yltäpäältä liejun tahrima ja Jacket nauroi henkimenokseen hänet nähtyään.
"Ha, ha! Mikäs suuri sisilisko tämä on? Kauniit vaatteesihan ovat nyt aivan pilalla. Entä aarre? Missäs se on?" Poika oli sanomattomasti huvitettu. Hän taputti paljaita sääriään ja hyppi ja nauroi aivan kyykkysillään.
O'Reilly hymyili hyväntahtoisesti ja asetettuaan aukkoa peittävät lankut paikoilleen hän kätki köyden lähimpään pensaikkoon. Kotimatkalla hän kuunteli hajamielisesti Jacketin iloittelua, mutta Asension majan lähellä hän sai pojan jälleen hämmästymään kysymällä:
"Voitko hankkia minulle kuokan tahi rautakangen?"
Jacketin silmät suurenivat ja hän pysähtyi keskellä hämärää tietä.
"Mitä sinä näit siellä alhaalla, toveri? Kerrohan."
"Enpä paljon mitään. Juuri sen verran, että haluan nähdä enemmän.
Luuletko voivasi varastaa minulle jonkinlaisen työaseen?"
"Voinhan koettaa."
"Ole niin kiltti. Ja muista, ettet puhu mitään Asension tai hänen vaimonsa kuullen."