Johnnie kohotti kätensä vastaan, mutta valahti polvilleen, ja kun hän melkein pyörryksissä raahautui seisoalleen, oli hän pilkkopimeässä. Jalkoja likisti jokin raskas taakka. Kauhun terästämällä voimalla hän riuhtaisi jalkansa irti, ja kun ei mitään ääntä kuulunut, haparoi hän kynttilän käteensä ja sytytti sen vapisevin sormin. Hänen oli vaikea uskoa silmiään. Hänen pelastuksensa oli niin käsittämätön, aivan yliluonnollinen. Hän oli nähnyt kuoleman leiman Cobon vääristyneillä kasvoilla jo tämän koettaessa pysytellä käsiensä varassa ennen putoamista, mutta hän ei voinut kuolemakseen käsittää, mikä oli aiheuttanut kaiken tämän, mikä näkymätön käsi oli surmannut hänen vihollisensa. Hän kumartui katsomaan ruumista, ja silloin hän ymmärsi. Cobo oli kuin luuton kasa, vain käsiä ja jalkoja; kasvoja ei näkynyt, mutta hartioiden välissä törrötti kotitekoisen veitsen kömpelö pää, jossa oli nauhasilmukka.
O'Reilly tuijotti veitseen tyrmistyneesti ja katsahti sitten ylös. Yön tummaa taivasta vasten hän näki nuoret, parrattomat kasvot ja kiihkeän silmäparin.
Hän huusi Jacketia nimeltä ja poika vastasi hymyillen ja varoitti: "Tuo veitsi mukanasi, kun tulet ylös."
"Sinäkö!" O'Reillyn ääni oli heikko ja vapisi. "Minä luulin —" Hän pani kynttilän maahan ja peitti kasvonsa käsillään.
"Veitsi on hyvä ja teräväkin, eikä tuo mies paljoa sätkytellyt, vai mitä?" puheli Jacket. "Kukahan se mahtaa olla?"
"Etkö tiedä? Cobohan se on!"
"Cobo? Cobo, tuo lasten murhaaja! No, hitto!" Jacketin täytyi oikein hengähtää. "Tuo siunattu veitsi!" Poika kumartui niin alas, että hän oli vaarassa seurata uhriaan syvyyteen. "Kylläpä sattui hyvin. Ja ajatella, että hän kuoli yhtä helposti kuin jokin toinenkin."
"Rosa! Missä on Rosa?" kysyi O'Reilly tuskallisen pelon vallassa.
"Hän on kyllä tallella", vastasi Jacket huolettomasti. "Luulen, että hän on pyörtynyt. Caramba! Naiset ovat naisia. Ei paljon tarvita, ennenkuin holtti on poissa, eikö niin? Mutta, toveri — sepäs vasta oli isku Kuban itsenäisyyden puolesta, vai mitä? Minusta puhutaan vielä kauan sen jälkeen kuin olen yhtä hengetön kuin tuo sika. Kun ihmiset näkevät minut, sanovat he: 'Tuolla menee Narciso Villar, Cobon tappaja.'" Jacket nauroi menehtyäkseen. "Luulin — luulin ensin, että hän hyppäisi ylös ja lähtisi jälkeeni, minkätähden kiiruhdin pakoon, mutta hänhän suistui suoraan hautaansa, eikö niin? Hänen lihansa oli kuin voita, O'Reilly."
"Auta minut sukkelaan ylös! Kas tässä köysi." Johnnie heitti köyden pään nuorelle ystävälleen, ja hetkistä myöhemmin hän oli kiivennyt kaivosta, joka oli äkkiä joutunut semmoisten järkyttäväin tapausten näyttämöksi.