Norine pysähtyi hämmästyneenä. "Leslie! Oletko pahoinkin haavoittunut? Pelästyin jo aivan pahanpäiväisesti."
"Juuri parahiksi, että Lopez lähetti minut tänne."
"Onko kättäsi hoidettu?"
"Ei. En antanut noiden kömpelösormisten välskärein peukaloida sitä. He olisivat heti katkaisseet sen olkapäätä myöten, enkä minä luota heihin."
"Katsotaanpa, minkä näköinen se on."
Mutta Leslie kohautti vain olkapäitään. "Se tuntuu olevan nyt oikein hyvä eikä vaivaa minua lainkaan. Tahdoinkin vain saada nähdä sinut —"
"Älä millään muotoa laiminlyö haavaasi; siihenhän voi —"
"Kylläpä sinä olet pulskan näköinen", keskeytti Leslie. "Sinuahan katselee mieluummin kuin herkullista päivällispöytää."
"Entä sinä!" Norine katseli häntä arvostelevasti. "Olethan kuin toinen mies."
"Varmasti! Kuulepas tätä." Hän löi rintaansa. "Parempia keuhkoja ei ole koko Amerikan valtakunnassakaan. Ulkoilman ansiota kaikki."