"Kuinka ikävää, että sinun piti haavoittua juuri tervehdyttyäsi. Mutta sinähän oletkin aina niin mielettömän uhkarohkea. Katsotaanpa nyt haavaasi", ja Leslien vastustelusta huolimatta Norine työnsi hänet majaansa.
"Sitä ei todellakaan lainkaan pakota", vakuutti Leslie. "Se on vain vähäpätöinen naarmu."
"Tietysti sanot niin. Istu."
"Älä nyt vaivaudu suotta, ellei sinua haluta —"
"Mutta minä haluan. Ellet ole hiljaa, haetan välskärin tänne!"
"Välskäreitä en voi sietää. Heidän repostelunsa aiheuttaa vain kylmänvihat."
"Ole sitten siivolla." Norine painoi potilaansa tuolille ja irroitti käden silmukasta. Sitten hän purki näppärästi siteet Leslien vastusteluista huolimatta. Tämän kasvojen ilmeestä Norine sai sen käsityksen, että hänen kosketuksensa aiheutti kovia tuskia, mutta kun viimeinen side heltisi, katsahti hän ylös ihmeissään.
"Leslie!" huudahti hän; "mitä maailmassa —?"
"Niin, niin! Miksi olit niin itsepäinen?" mutisi tämä. "Minähän sanoin sinulle, että se oli aivan vähäpätöinen." Hän koetti katsoa tyttöä silmiin, mutta painoi sitten katseensa maahan.
Molemmat olivat hetkisen vaiti ja sitten Norine kysyi uteliaasti: "Mitä tämä oikein merkitsee? On parasta, että teet nyt täyden tunnustuksen."