Kun Estevan oli sijoitettu mökkiin, neuvotteli O'Reilly oppaiden kanssa tilanteesta, mutta ei tullut paljoakaan viisaammaksi. Toista kalastajaa ei ollut näillä main, ja lähimmät kaupungit olivat espanjalaisten hallussa, oli parasta palata heti Cubitakseen. Mutta O'Reilly ei tahtonut kuulla siitä puhuttavankaan. Ottaen mukaansa Leslien ja Jacketin hän lähti ratsain tiedusteluretkelle ja lähetti oppaat päinvastaiseen suuntaan samassa tarkoituksessa. Kun oli ajettu muutamia penikulmia rantaa pitkin, tulivat O'Reilly, Branch ja Jacket laajalle mangrovesuolle, joka ulottui kuka tiesi kuinka pitkälle sisämaahan. He seurasivat vähän matkaa sen reunaa, mutta kääntyivät pian takaisin, sillä viidakko tiheni niin läpipääsemättömäksi, että he pelkäsivät eksyvänsä. Oli jo pimeä, kun he saapuivat leiripaikalleen, eivätkä he olleet nähneet ristin sielua, ei tietä eikä mökin pahaistakaan koko matkalla. Toinen tiedustelijajoukko oli toiminut paremmalla menestyksellä; aivan lähellä, leiripaikasta itään, oli pieni maatalo, jonka omistaja oli varoittanut menemästä kauemmaksi, sillä vahva espanjalainen sotilaskomennuskunta liikkui lähistöllä vaanien tuota amerikkalaista salaisten tiedonantojen kuljettajaa. Sama komennuskunta oli karkoittanut kalastajankin, ja oli aivan varmaa, ettei ainoaakaan venettä ollut saatavissa.
O'Reilly ei tiennyt oikein mitä tehdä. Hän epäili suuresti, ettei
Estevan kestäisi enää paluumatkan vaivoja, ja kun hän puhui asiasta
Norinelle, säikähti tämä melkein suunniltaan.
"Ei, ei!" huudahti hän tuskaisesti. "Hänen täytyy päästä täältä pois. Oi, Johnnie, hänen paranemismahdollisuutensa huononevat joka päivä, jonka olemme pakotetut hukkaamaan sopivaa tilaisuutta odotellessamme! Hän elää nyt vain toivossa päästä pois täältä ja on varma matkamme onnistumisesta, niin että hän varmasti kuolee, jos hänen täytyy palata takaisin."
"Sitten meidän täytynee onnistua", hymyili O'Reilly.
Ensi kerran heidän tuttavuutensa aikana Norine menetti malttinsa.
"Meidän yksinkertaisesti täytyy saada jostakin vene!" huudahti hän. "Estevanin täytyy saada lääkkeitä, hyvää hoitoa ja hyvää ruokaa voidakseen tervehtyä. Pettymys jo —." Ääni värähti, kyyneleet kohosivat silmiin ja hän alkoi vavista tuskallisesti. "Jos hän — jos menetän hänet, niin kuolen minäkin", nyyhkytti hän.
O'Reilly koki lohduttaa, ja Norine painoi päänsä hänen olkapäätään vasten.
"Lupaa, ettemme palaa takaisin", pyyteli Norine.
"Kyllä, jos vain tohdit antautua tuon kurjan ruuhen varaan, jonka löysimme rannalta —"
"Tohdin vaikka mitä."