"Se kyllä kantaa meidät kaikki, jos vain saamme sen vedenpitäväksi, mutta turvallinen se ei ole. Tähän vuodenaikaan ovat ilmat tavallisesti hyvin kauniit, niin ettemme viipyisi kauankaan matkalla Androkseen, jos onni on muuten myötäinen. Vastoinkäymisten sattuessa —"
Norine kuivasi silmänsä. "Mitä tekisit, jos olisit yksin? Tohtisitko yrittää?"
"Luulenpa melkein, mutta —" myönsi hän hiukan epäröiden.
"Olisiko meidän kaikkien mahdollista päästä yli?"
"Ehkä. Riippuu ilmoista."
"Emmekö — emmekö voisi itse tehdä veneen?"
O'Reilly pudisti päätään. "Viipyisi liian kauan, vaikka meillä olisi kaikki tarpeet ja työkalut. Espanjalaiset ovat vain kymmenen penikulman päässä idässä päin, joten meidän on toimittava mahdollisimman nopeasti, ennenkuin he saavat vihiä meistä."
"Lähtekäämme sitten heti. Olen varma, ettei Rosa vastustele."
Niin kävikin. Kun O'Reilly esitti asian Rosalle, ilmaisivat poskien kalpeneminen ja silmäin kauhistunut katse, kuinka suunnattomasti hän pelkäsi viipyä kauemmin tässä vihan ja vainon maassa. "Älä käänny takaisin", pyyteli hän. "En ole enää sama kuin ennen. Olen kärsinyt täällä niin hirveästi — että olen aina peloissani. Ehdota mitä hyvänsä muuta, mutta älä takaisin paluuta."
Seuraavana aamuna O'Reilly tarkasteli lähemmin tuota veneenhylkyä. Tulos ei ollut suinkaan rohkaiseva, ja kun hän selitti Leslielle aikovansa laittaa hylyn kuntoon, tuijotti tämä häneen suu auki.