"Mutta me hukumme joka sorkka", sanoi Leslie.
"Voit palata Cubitakseen, jos tahdot."
"Tappelua jatkamaan, niinkö? Ei kiitoksia. Olen saanut päähäni, että minut ammutaan ensimmäisellä pyssyllä, jonka näen."
"Sittenhän on parempi, että antaudut vaaraan joutua haikalojen ruuaksi."
Jacket tarkasti myöskin veneen perinpohjin ja huudahti rohkaisevasti. "Tällä minä seilaisin vaikka maailman ympäri. Lahohan tämä tosin on, laidan puhkaisee vaikka sormellaan, mutta eihän kaloilla ole sormia, ja minähän voin äyskäröidä vaikka koko matkan."
"Tuletko mukaamme?" Johnnie silmäili sanomalehtimiestä uteliaasti.
"Ky-kyllä-kyllähän minä!" änkytti Branch, "mutta on synti ja sääli menettää Rosan kaikki timantit."
O'Reilly ja eräs opas ratsastivat maatalolle, joka oli löydetty edellisenä iltana, ja palasivat pian tuoden mukanaan työkaluja, tervaa ja nipun galvanoitua teräslankaa.
Teräslangasta tehtiin nauloja ja silmukoita, joilla irvistelevät saumat kiristettiin kiinni, ja mökistä löytyneitä vanhoja vaaterääsyjä ja miesten vaatteista revittyjä suikaleita käytettiin tilkkeiksi. Tervaa siveltiin päälle paksulta. Toisten kyhätessä mastoa ja airoja tekivät toiset Estevanin teltasta purjeen. Kankea, auringon kovettama häränvuota liotettiin pehmeäksi ja naulattiin keulaan jonkunlaiseksi etukannen tapaiseksi, jonka alla Estevan saattoi olla suojassa auringon polttavilta säteiltä ja sateelta. Jacket kiipesi lähellä oleviin kookospalmuihin ja pudotteli runsaan varaston pähkinöitä matkaeväiksi.
Miehissä ahkeroidessa sujui työ nopeasti ja myöhään illalla oli vene kunnossa. Sitä täytyi pidellä sangen varovasti, ja kun se lykättiin vesille, vuoti se kuin seula. Mutta se turposi yön kuluessa niin paljon, että se voitiin aamulla äyskäröidä tyhjäksi.