Estevan huomasi Cueton ilkeän kasvojenilmeen ja hätkähti. "Se — se on minun asiani. Ettehän suinkaan luule —"
"Olkaa huoleti! Voitte luottaa minuun." Päällysmies nyökytteli hymyillen päätään.
"Minulla sattui olemaan tänne hiukan asiaa", selitti nuorukainen jäykästi.
"Aivan niin! Ja tuo asioiminen kannatti kyllä!" Cueto nauroi. "Eihän minun tarvitse sanoa teille, ettei donna Isabelin kuolema sureta ketään. Onhan aivan selvää —"
"Vaiti!" Estevan vuoroittain kalpeni ja punehtui. "Hävyttömyytenne menee jo liian pitkälle."
"No, no, olkaamme järkevät, poikaseni. Ymmärrän sinut täydellisesti. Mutta poliisiupseeri saapuu millä hetkellä hyvänsä ja tahtoo varmasti tietää, miten satuit olemaan läsnä, kun äitipuolesi putosi tuohon satimeen. Niin että olepas varuillasi! Mitä hyödytti hälyyttää väki nyt liikkeelle? Olisithan voinut odottaa huomiseen. Mutta keskiyöllä ja aivan yksin! Hänestä tämä tuntuu varmaankin sangen kummalliselta. Entä jos hän saa kuulla, että olit eilen viimeksi riidellyt raha-asioista donna Isabelin kanssa?"
Nuori Varona tyyntyi pian. Hän tarkasteli nyt kiusanhenkeään kulmat rypyssä, ja kun Cueto oli lopettanut, virkkoi hän rauhallisesti: "Donna Isabel ja minä riitelimme usein rahoista, niin ettei siinä ole mitään omituista. Tahtoisitte saada minut myöntämään hautoneeni joitakin mustia suunnitelmia voidaksemme tulla siten paremmiksi ystäviksi, eikö niin? Mutta nyt sattuikin niin onnellisesti, etten ollutkaan yksin, eräs toinen henkilö näki myöskin tuon nais-raukan kuoleman ja voi todistaa jokaisen sanani. Ei Panchoseni, lennätte välistä liian korkealle. Ja" — Estevan oli äkkipikainen ja oli jo vuosikausia tuntenut voittamatonta inhoa tilanhoitajaa kohtaan — "painakaa visusti mieleenne, että olen nyt isäntä täällä ja teidän päällikkönne. Teette viisaammin, kun huolehditte omista asioistanne ettekä minun. Ymmärrättekö? Olen jo kauan epäillyt, että puuhianne olisi pidettävä tarkoin silmällä, ja minä aionkin toimittaa täällä hetimiten perinpohjaisen tarkastuksen. Tiedätte kyllä, että osaan käytellä numeroita." Ja kääntäen päällysmiehelle selkänsä nuorukainen poistui ylpein askelin.
Oikeastaan ei Cueto epäillytkään pojan viattomuutta, vaikka donna Isabelin kuoleman yhteydessä olleet asianhaarat olivat kyllä sellaiset, että kuka hyvänsä saattoi ajatella samoin, mutta pojan uhkausten johdosta hän katsoi olevan viisainta koettaa jotenkin turvata selkänsä kaiken varalta. Siinä mielessä hän palasi aamuhämärissä vanhaan puutarhaan toivoen paikkaa tutkimalla keksivänsä jonkun keinon, ja hänen toiveensa toteutuivatkin odottamattoman hyvin.
Istuessaan eräällä vanhalla kivipenkillä muistutellen mieleensä onnettomuustapausta Estevanin kertomuksen mukaan, näki hän maassa kirjekuoren. Se oli sinetöity, mutta ilman osoitetta. Cueto avasi sen vitkalleen ja alkoi lukea, mutta hätkähti samassa kovasti ja katsahti hätäisesti ympärilleen. Ketään ei näkynyt. Hän luki kirjeen loppuun saakka pirullisen hymyn levitessä hänen kasvoilleen. Estevania hänen ei tarvinnut enää pelätä. Tuo nuori huimapää päinvastoin melkein säälitti häntä, sillä kädessään olevalla kirjeellä hän ei voisi ainoastaan raivata poikaa iäksi tieltään, vaan saisi ilman muuta Varonan koko omaisuudenkin omakseen. Sallimus oli hänelle todellakin suosiollinen. Vuosien kärsivällinen vehkeily oli nyt palkittu.
Eräänä iltana noin viikkoa myöhemmin tuli don Mario de Castaño huohottaen kartanoon ja vaati saada heti tavata Rosaa, joka ilmestyi, ennenkuin vieras oli ehtinyt kuivata ponnistuksen aiheuttaman hien kasvoiltaan. Don Mario sanoi kursailematta, mikä ei ollut lainkaan hänen tapaistaan.