"Kirje on hyvin liikuttava ja minä kiitän teitä, että sallitte minun lukea sen. En epäile teitä enää. Poloinen Kuba! Poikiesi täytyy olla urhoolliset ja tyttäriesi kärsivälliset."

"No niin! Nyt siis ymmärrätte, miksi minulla on niin kiire ja miksi en tohdi viivytysten pelosta mennä Matanzaan tai Havannaan. Tahdon nousta maihin kauempana idässä ja toivon, että autatte minua pääsemään eversti Lopezin luo."

Herra Enriquez rypisti miettivästi kulmiaan. "Mitä äsken teille sanoin, on aivan totta", sanoi hän vihdoin.

"Emme tiedä joukkojemme olinpaikkoja ja epäilemme myös kaikkia muukalaisia, mihin meillä on kyllä pätevät syyt. Mutta — nytpä tiedän." Hän poistui anteeksi pyytäen. Kun hän palasi, huudahti hän: "En muistanut sanoakaan teille, että meitä pidetään aina silmällä, joten julkinen avunantomme varmasti turmelisi tehtävänne onnistumisen. Mutta olen juuri keskustellut puhelimessa erään ystäväni kanssa, johon voin luottaa, ja kerroin hänelle tarinanne. Hänellä on sukulaisia Kubassa ja hän lupasi auttaa teitä, jos hän suinkin voi. Hänen nimensä on Alvarado." Hän kirjoitti osoitteen käyntikortille, jonka hän antoi O'Reillylle. "Menkää hänen luokseen, kertokaa hänelle sama kuin minullekin ja toimikaa hänen neuvojensa mukaan. Älkää myöskään käykö enää täällä, ellei se ole aivan välttämätöntä; noustuanne maihin Kubassa saisitte ehkä katua sitä." Herra Enriquez ojensi hänelle kätensä, mutta kun O'Reilly kiitti häntä, pudisti hän päätään. "Älkää minua kiittäkö. Toivotan teille onnea ja menestystä, mutta — pelkään teidän ryhtyneen kovin vaaralliseen yritykseen."

Tohtori Alvarado, joka oli joka suhteessa tyypillinen kubalainen, odotti häntä ja kuunteli kärsivällisesti vieraansa hiukan hätiköityä asian esitystä.

"Teette oikein kun vältätte kaupunkeja, joissa teidät tunnetaan", myönsi hän. "Näin ollen olisi Matanzassa näyttäytyminen sulaa hulluutta; teidät karkoitettaisiin heti — nuo ystäväinne viholliset pitäisivät siitä kyllä huolen. Siinäpä juuri pulma onkin, miten päästä kapinallisten luo —"

"Jos antaisitte minulle kirjeen, että olen ystävä —"

Tohtori hylkäsi ehdotuksen heti. "Ettehän suinkaan luule, että tämä käy kuin leikitellen vain? Ensinnäkin teidät tutkitaan ja ehkä tarkastetaankin, nousittepa maihin missä hyvänsä. Jos teiltä löydettäisiin tuommoinen kirje, niin teillä ei olisi enää mitään onnistumisen mahdollisuuksia ja henkilöt, joille kirje olisi osoitettu, joutuisivat kärsimään. Minulla ei ole mitään oikeutta saattaa vaaraan ystäviä, joita rakastan. Nyt uhkaa vaara kaikkia kunnon kubalaisia, herra O'Reilly. Enriquez kertoi minulle tuosta tyttö-poloisesta. Hänellä on tunnettu nimi ja minä tahdon auttaa teitä." Hän otti silmälasit nenältään ja kuivasi ne huolellisesti. "Meitä Alvaradoja on vielä kolme elossa. Veljeni Tomas ja Ignacio asuvat Kubassa ja me työskentelemme jokainen suunnallamme maamme itsenäisyyden puolesta. Minä elän täällä täysin turvassa, mutta he ovat vaarojen ympäröimät. Olkaa siis äärimmäisen varovainen pyrkiessänne heidän yhteyteensä, sillä minä uskon heidän henkensä teidän käteenne ja minä — rakastan heitä suuresti."

"Teen kuten sanotte."

"Hyvä on sitten! Veljeni Tomas asuu Nuevitaksessa, johon täältä lähtee eräs höyrylaiva kolmen, neljän päivän kuluttua. Voin järjestää teille paikan laivassa ja perille päästyänne te menette sopivan tilaisuuden sattuessa veljeni puheille, joka on hammaslääkäri, ja sanotte näin: 'Terveisiä Felipeltä. Hän kertoi minulle kerran, että löitte häntä piiskalla estääksenne häntä lähtemästä kymmenvuotiseen sotaan!' Muuta ei tarvita; hän kysyy teiltä heti, kuka olette ja mitä tahdotte."