"Ei aivan, mutta polku on kivinen ja hevosten jalat —"
"No voi sun —" Satulavyöt narahtivat ja surkeasti ähkäisten laskeutui eversti maahan. "Kuulkaahan, parahin Cueto", sanoi hän uhkaavasti, "minä vannon, ettette ikinä unhota minua, jos vain kerran vielä eksytte tieltä. Kirous ja kuolema, minkälainen yö! Musta kuin helvetti."
"Tulee valoisa ennenkuin arvaammekaan", selitti Cueto hermostuneesti.
"Mainiota! Sittenpähän näen käsitellä teitä, jos vain olette pettänyt minut." Miehet saivat käskyn laskeutua satulasta. Osa jätettiin hevosia vartioimaan ja toiset lähtivät Cueton johdolla hiipimään eteenpäin tähtien valossa.
IX.
ROSVOT.
Yllätys onnistui helposti, sillä eversti Cobon miehet olivat tottuneet tämmöisiin tehtäviin. Penkillä kyyröttävä Rosa ei nähnyt eikä kuullut mitään, ennenkuin miehet olivat aivan hänen vieressään. Hänen valkoinen pukunsa, joka oli kuin fosfori välke tummassa vedessä, ilmaisi hänet heti, ja kun hän hypähti ylös, tarttuivat karkeat kädet häneen. Hän huusi kerran, kahdesti; sitten painui tukeva koura hänen huulilleen, ja hän alkoi kynsiä ja potkia kuin raivostunut kissa.
Evangelina, joka oli herännyt ensimmäiseen huutoon, kohtasi kynnyksellä sisään tunkeutuvat rosvot. Viidakon syvä hiljaisuus oli rikottu ja huudot ja kiroukset kajahtelivat kauas tyynessä yössä. Majasta kuului taistelun melske ja harvat, puunkuorilla päällystetyt seinät taipuivat ja rusahtelivat. Sysipimeässä majassa riehui neekerinainen kuin pesäänsä puolustava villipeto, ja hänen kimeät huutonsa kaikuivat ylinnä. Joku tuikkasi tulen olkikattoon, joka roihusi pian ilmiliekissä kurkihirttä myöten ja valaisi ympäristön.
Rosa näki edessään tumman ja lihavahkon miehen, jolla oli espanjalaisen everstin univormu, ja hänen takanaan Pancho Cueton. Kiskaisten käden suultaan hän huusi Cuetoa nimeltä, mutta tämä ei ollut kuulevinaankaan. Hän näytti pitävän silmällä vain majan ovea odottaen millä hetkellä hyvänsä Estevanin syöksyvän ulos. Hänellä oli pistooli kädessään, mutta aseen tärinästä päättäen hän oli suuresti peloissaan. Hän olisi todellakin mieluummin juossut tiehensä kuin jäänyt paikoilleen. Rosa huudahti jälleen hänen nimensä ja sitten kuuli tyttö upseerin kysyvän:
"Missä poika on? En kuule mitään tuon lutkan rääkkymiseltä."