Noin puolta tuntia myöhemmin O'Reilly näki ratsuväkiosaston palaavan, ja miehet nauroivat ja huutelivat joitakin ivallisia huomautuksia kahakasta katukäytävillä kulkevalle yleisölle. Pari haavoittunutta oli joukossa. He olivat kalpeat ja pysyivät satulassa vain toveriensa tukemina, mutta yleisön huomio ei ollut heihin kiintynyt. Kaikki katselivat joukon takana köydessä venyvää veristä ryysyläjää, joka oli ollut vielä äsken taistelukuntoinen mies. Köysi nytki säälimättömästi hervottomia jäseniä, ja mudan mustaamat kasvot tuijottivat sokeasti ylöspäin.
O'Reilly tuijotti kadulle kauhun lamauttamana. Hänen päätänsä alkoi pyörryttää ja päästäkseen näkemästä tuota kauheata näkyä hän hoippui huoneeseensa mielessään kaamea kysymys, oliko hän mahtanut aiheuttaa tuon miespoloisen kuoleman. Nyt ei Puerto Principen kaduilla hurrattu sotilaiden ratsastaessa ohitse. Yleisö kääntyi katsomaan joukon jälkeen ja jäi tuijottamaan kauhun valtaamana köydessä venyvään ruumiiseen. Keskustelu vaikeni ja hiljaisuudessa kuultiin vain aseiden kalahtelua ja loittonevan ratsujoukon kavioiden kopinaa, jota espanjalaisten sotilaiden raa'at huudahdukset säestivät.
Jostakin syystä ei Leslie Branchia löytynyt nyt mistään; hänen ovensa oli lukittu eikä kukaan ollut nähnyt häntä, joten O'Reilly ei voinut varoittaa häntä ennen iltaa, jolloin Branch ilmestyi aivan äkkiarvaamatta juuri kun Johnnie istahti illallispöytään.
"Missä perhanassa olet ollut?" kysyi O'Reilly äkäisesti.
"Olinpahan vain viikkopakinaani kirjoittamassa. Kerroin aamullisesta 'taistelusta', mutta kun en voinut työskennellä huoneessani, niin —"
"Istu nyt ja älä hypähdä ylös kun kuulet mitä on tapahtunut. Meidät nitistetään ensi yönä."
"Miksi yöllä?"
"En tiedä. Ehkäpä se on sopivin aika sotilaallisille toimenpiteille."
"Mistä meitä syytetään?"
"Arvelen, etteivät espanjalaiset viranomaiset voi ylimalkaan sietää meitä. Onko sinulla mitään luvatonta huostassasi?"