"Sinä et ole terve", sanoi hänen sisarensa tytär. "Olen huomannut sen viime aikoina. Johtuuko se liian paljosta työstä? Oletko vakavasti sairas? Olet hermostunut, et syö kunnollisesti ja laihdut päivä päivältä arveluttavasti. Niin, onpa kasvoihisi tullut ryppyjä kuin ukolle." Hän nousi aamiaispöydästä, meni enonsa luo ja hyväili rakkaasti hänen hopeanvalkoista päätään.
Vanhus tarttui hänen viileään käteensä ja painoi sen poskelleen, jolloin hänen kasvoilleen painunut huolestunut ilme muuttui hymyilyksi.
"Työ sen aiheuttaa, rakas lapsi — ankara ja epäkiitollinen työ, siinä kaikki. Tämä maa on luotu nuoria miehiä varten. Tämä on hirveä maa — tämä. — Toivon, ettemme olisi milloinkaan tulleet tänne."
"Älä sano niin", huudahti Helene vilkkaasti. "Oh, täällä on ihanaa! Ajattele sitä kunniaa! Sinä kuulut Yhdysvaltojen tuomarikuntaan ja olet ensimmäinen täkäläinen tuomari. Sinä teet historiaa — sinä luot uuden valtion — kansa saa vielä kerran lukea sinusta kouluissa."
Helene kumartui ja suuteli häntä, mutta tämä tuntui haluavan väistellä hänen hyväilyjään.
"Tietysti minä menen, jos arvelet minun täytyvän se tehdä", sanoi tyttö, "vaikken olekaan erikoisen ihastunut täkäläiseen seuraelämään. Jotkut naisista ovat kylläkin hyvin kunnollisia, mutta toiset…" Hän kohautti olkapäitään. "He puhelevat häväistysjutuista kaiken aikaa. Voisi toivoa, että tämä avara, uusi, voimakas ja neitseellinen maa kehittäisi naisia ja laajentaisi heidän katsettaan niinkuin miesten, mutta niinpä vain ei ole laita."
"Pyydän Mac Namaraa tulemaan noutamaan sinut kello yhdeksän aikaan", virkkoi tuomari ja nousi.
Myöhemmin iltapäivällä Helene pukeutui kauan käyttämättömänä olleeseen juhlapukuunsa, ja menestys oli sellainen, että kun hänen saattajansa saapui häntä noutamaan, oli hän tämän mielestä kaunein nainen auringon alla.
Kun he saapuivat hotelliin, katseli hän nuorta seuralaistaan entistäkin ylpeämpänä, sillä illan seura poikkesi tällä kerralla huomattavasti kullankaivajaleirin tavanmukaisesta vierasjoukosta. Naisilla oli kaikilla kauniit puvut ja herroilla melkein poikkeuksetta hännystakki ja valkoinen kaulanauha. Suuri sali oli hotellin pituinen, sen seinävieriin oli järjestetty aitioita, sen lattia oli lasinkiiltävä ja seinät kauniisti koristetut.
"Ah, kuinka kaunista!" huudahti Helene. "Vallan kuin kotona etelässä."