"Tuo roistojoukko, tietenkin. Sanoivathan he tulevansa takaisin! Mutta Alecilla on vaikutusvaltaa täkäläiseen vartioston päällikköupseeriin, ja hänen toimestaan vartioivat sotilaat tästä lähin taloamme yöt päivät."
"Mutta miksi — kukaan ei tee meille mitään pahaa…"
"Vaiti, vaiti! Minä tiedän mitä puhun. Meitä uhkaa pahempi vaara kuin milloinkaan ennen, ja ellei meidän onnistu hajoittaa tuota yhdistystä, on seurauksena verilöyly. Ne vigilantit ovat alituisena uhkana ja he koettavat saada minut luopumaan tuomarintoimestani, jotta voisivat ottaa lainkäytön omiin käsiinsä. Siitä juuri haluaisinkin sinulle puhua. He aikovat surmata Alecin ja minut — niin ainakin väittää Alec — ja meidän täytyy toimia ripeästi estääksemme heidän aikeensa. Nuori Glenister on myöskin heikäläisiä ja hän tietää, ketkä muut seuraan kuuluvat. Luuletko voivasi päästä puheisiin hänen kanssaan?"
"En ymmärrä sinua oikein", sanoi Helene, vaikka hän kalpeni huulia myöten.
"Ymmärrät kyllä. Minä haluan saada selville seuran johtomiesten nimet, jotta voisin vangituttaa heidät. Sinun täytyy onkia ne tiedot häneltä, ja sinä kyllä onnistut, jos yrität."
Helene katseli vanhusta kauhistuneena.
"Ja sinä pyydät minulta semmoista?" sai hän käheästi sanoneeksi.
"Älä nyt ole typerä", virkkoi tuomari ärtyneesti. "Nyt ei ole sopiva
hetki lapsellisiin arasteluihin. Nyt on kysymyksessä sekä minun että
Alecin elämä." Hän lausui jälkimmäisen nimen lasketun harkitusti, mutta
Helene oli lopen kiihdyksissä sellaista huomatakseen.
"Se on häpeällistä!" hän huudahti. "Sinä siis haluat, että minä pettäisin miehen, joka pelasti meidät tuskin kaksitoista tuntia sitten. Hän pani oman henkensä alttiiksi meidän takiamme."
"Se ei ole suinkaan petosta, vaan itsepuolustusta. Ellei meidän onnistu heitä nitistää, nitistävät he meidät. Minä en halua rangaista sitä nuorta miestä, mutta muut haluan saada telkien taakse. Kas niin, ei vastaväitteitä, sinun täytyy se tehdä."