Hän istui jäykkänä ja suorana tuolillaan liikuttamatta muuta kuin huuliaan ja kohtasi Kidin katseen lujan päättävänä. Kid epäröi hetken ja hänen silmistään leiskui kipinöivää vihaa, mutta vähitellen niihin tuli epävarma ja arasteleva ilme. Glenister huudahti voitonriemuisena:
"Tiesinhän sen! Sinun niskasuonesi vavahtelevat."
Bronco irvisti.
"Minä en voi ampua. Jos olisin voinut, olisin sen tehnyt, ennenkuin käännyit. Mutta sinä et pääse käsistäni, koira. Ylös ja tartu revolveriisi!"
"Olen antanut sen Cherrylle."
"Niin ja enemmänkin olet antanut", kirahti Kidin hampaitten raosta.
Tähän saakka Glenister ei ollut liikahtanut paikaltaan, sillä hän käsitti, että vähäisinkin seikka voisi lopettaa Broncon itsehillinnän ja saisi hänet painamaan liipaisinta, joka olisi sekunnissa vienyt Glenisterin autuaitten metsästysmaille.
"Olen koettanut, murha on sitä lajia metsästystä, joka ei sovellu minulle." — Kid huomasi nyt Cherryn revolverin. — "Tuossa on ase — ota se!"
"Se ei kelpaa mihinkään. Sinä voisit saada sen kuusi kuulaa ruumiiseesi siitä mitään piittaamatta. En tiedä tämän jutun syitä, mutta minä lupaan tapella kanssasi, jahka pääsen jaloilleni jälleen."
"Sinä koirien koira", karjui Kid, "minä halusin ampua sinut, mutta, minulta puuttui rohkeutta. Olen joskus ollut minäkin kunnianmies ja siitä kyvyttömyyteni luullakseni johtuu. Mutta seuraavalla kerralla en aio epäröidä. Minä pehmitän sinut ja silloin niin perinpohjin, että tiedät jo ajoissa varustautua."