Hän asteli sitten verkalleen ja takaperin puolipimeään keittiöön, koko ajan kiinteästi tarkaten Glenisteriä, joka yhä istui tyynenä heikossa lampunvalossa. Kid tapaili oven salpaa, avasi sen ja päästi sisälle oikean sadekuuron ja katosi sitten kuin aave jättäen huoneeseen miehen, jonka huulet olivat tuohenkuivat, ja kiemurtelevan vesiviirun, joka iampunvalossa punersi kuin veri.
XXIX.
VALMISTELUJA.
Glenister ei tuhlannut aikaa, kun hänen vieraansa oli poistunut, vaan sammutti lampun, sulki ovet ja lähti jatkamaan yöllisiä seikkailujaan. Myrsky lausui hänet tervetulleeksi niin väkivaltaisesti, että häneltä oli hengitys salpautua, ja sade suomi häntä niin että ihoa kirveli. Hän ajatteli huolestuneena Cherryä, jonka täytyi uhmata tällaista säätä ja yön tuhansia vaaroja. Hänen täytyisi yhtä urheasti ja hymyillen kuin tyttökin suorittaa osansa!
Kaiken lisäksi oli uusi ja salaperäinen vaara ilmestynyt viimeksi kuluneen tunnin aikana. Olisiko Kid kenties lemmenkade hänelle Cherryn takia? Ei, varmaankaan ei. Mikä siis oli hänen vihansa syy?
Rajuilma oli todennäköisesti pakottanut hänen vainoojiaan hakemaan jossakin suojaa, sillä kadut oli jätetty myrskyn temmellyspaikoiksi. Hän kulki varovasti, mutta silti nopeasti ja löysi eräitä taloja, joissa poliisit olivat käyneet ennen häntä ja joissa nyt oli vain pelästyneitä vaimoja ja lapsia. Joitakin vigilantteja oli siten saatu vangiksi, koska luonnonvoimien raivo oli estänyt hälyytystä toisiin taloihin. Ne, joita Glenisterin onnistui varoittaa, pukeutuivat kiireesti, ottivat pyssynsä ja painautuivat myrsky-yöhön jättäen jälkeensä tyhjän talon ja itkevät vaimonsa. Suuri taistelu oli alkamassa.
* * * * *
Aamun koitteessa kerääntyivät jäljellä olevat vigilantit suureen tyhjään makasiiniin, ja siellä sadateltiin lyhtyjen käryävässä valossa Mac Namaraa. Kun päivä alkoi punata itäistä taivaanrantaa, saapuivat paikalle pyörremyrskyn lailla Dextry ja Simms. He toivat terveisiä Cherryltä, mikä kevensi tavattomasti Glenisterin huolten taakkaa.
"Siinä vasta on tyttö", kehaisi Dextry vääntäessään vettä vaatteistaan. "Hän oli puolikuollut päästessään meidän luoksemme, ja nyt hän odottaa myrskyn taukoamista palatakseen kaupunkiin."
"Idässä seestyy", pakisi Simms. "Tiedättekö, minä alan tulla luuvaloiseksi eikä jäävesi enää tunnu oikein miellyttävältä."