Heinäkuun lopulla jo tulee pimeä sydänyön tienoissa, joten ikkunoista ja ovista heijastuva valo ei tunnu enää niin merkilliseltä ja tarpeettomalta kuin aiemmin kesällä. Kahvila Pohjola ansaitsi sievät rahat. Sen uusi sisustus, joka oli maksanut ruhtinaallisen omaisuuden tai joka edusti Klondyke-miljoonamiehen yhden illan pelitappiota, kiilsi ja välkkyi houkuttelevasti, ja hiotut ikkunaruudut hohtivat kaikkia sateenkaaren värejä ja kuvastivat sikäli tavallaan erivivahteisia mielialoja siinä joukossa, joka ahdinkoon saakka täytti kahvilan suojat, valtasi pelipöydät tai katseli teatteriesityksiä sisähuoneissa.
Nyt oli näytäntö loppunut, tuolit ja kulissit oli korjattu pois, katsojien edessä välkkyi kiiltävä, houkutteleva permanto, ja orkesteri oli asettunut lavalleen. Se soitti räiskyvää two-stepiä, ja lattia oli pian täynnä karkeloivia pareja.
Määrättyjen vuorojen jälkeen soittoniekat kiihdyttivät sävelen kuumeenomaiseen, jyrisevään kiihkoon, tanssijat säestivät sitä laululla, kunnes kaikki korkeimman sävelen kuuluessa puhkesivat kimeään kirkaisuun, ja rummunlyöjä laukaisi koltpistoolin sahajauhoilla täytettyyn laatikkoon, joka oli hänen vieressään — kaikki tämä tapahtui hyvässä tahdissa soiton kanssa.
Miehet — enimmäkseen vielä vallan nuoria — tanssivat kuin koulupojat, naiset, niinikään nuoria ja hyviä tanssijoita, liihottelivat soiton mukaan kevyesti kuin ruusunlehdet kesätuulessa. Kaikkialla näki hehkuvia kasvoja ja säteileviä silmiä, ja vain harvoin kuuli äänen, joka ei ollut iloinen.
Äkkiä soitto taukosi, ja karkeloparit ryntäsivät tarjoilupöydän ääreen.
Naiset joivat viattomia virvoitusjuomia, miehet enimmäkseen viskyä.
Verhoilla suojattuihin parvekeaitioihin virtasi toisia juomia
etiketeillä varmennetuista pulloista.
Itävaltioista saapunut vieras olisi ensi kädessä pannut merkille hyvän musiikin, sitten naisten kauniit piirteet ja lopuksi miesten siivoamattoman ulkoasun, sillä melkein poikkeuksetta kaikki olivat hyvin huolimattomasti puettuja.
Varsinaisessa pelisalissa näkyi vain harvan naisen. Miehiä sen sijaan tungeskeli taajoin joukoin faaraopöydän, ruletin, Klondyke-pelin "pangingin" ja muiden pelipöytien ääressä. Juteltiin liikeasioista ja kotoisista puuhista, ostettiin ja myytiin kaivoksia ja vaihdettiin kaikkea mahdollista tavaraa. Siistit ja hyvin puetut, resuiset ja ruokkoamattomat olivat täällä kylki kyljessä, kaikkia innoitti pohjan vapaa elämä ja uutuuden viehätys. Napaseudun salaperäisyys oli kiehtonut heidän lumoihinsa. Seikkailun kihahtava viini täytti heidän suonensa, ja he haastelivat korkealentoisin sanoin asioista, joita aikoivat suorittaa tai kertoivat teeskentelemättömän ujoina ihmeellisistä kokemuksistaan.
"Bronco Kid", Yokon-tienoon tunnetuin pankinpitäjä, istui tavanomaisessa työssään kello kahdeksasta kahteen. Hän oli hienorakenteinen, kolmenkymmenen ikäinen mies, notkea liikkeissään, vakava ja tunnettu voittamattomaksi naissydänten valloittajaksi. Hän oli hoidellut korkeimpia pelejä Nomen alkuaikoina, ja kaikki pitivät hänestä. Mutta vaikka moni sanoi häntä ystäväkseen, ei kukaan silti tiennyt hänestä tarkempaa.
Kidillä oli tänä iltana ollut rasittava peli hoidettavana, sillä Dawsonista saapunut ruotsalainen pani peliin korkeita kultakasoja, ja hän oli rohkea ja teräväkatseinen pelaaja. Pöydän ylipäässä istui muuan juutalainen edessään kymmenen kappaletta huolellisesti taitettua tuhannen dollarin seteliä sekä korkea kasa pienempiä setelejä. Hän panosti epätarkasti ja ilman järjestelmää. Neljä viisi ympärillä seisovaa pani silloin tällöin peliin jonkun pienen määrän. Peliä oli vaikea seurata. Faarao on useimmille suljettu kirja. Onnellinen se ken ei koskaan ole syventynyt tutkimaan sen salaisuuksia eikä rasittanut aivojaan keksiäkseen järjestelmän, joka sen ratkaisisi. Se vaatii harjaantumista, terävää silmää ja tyyneyttä. Pankinpitäjän tehtävänä on jakaa kortit, pitää mielessään erisuuruiset panokset ja salamannopeasti laskea voitto- ja tappio-osuudet. Kidin erehtymätön varmuus ja säntillisyys juuri olivat luoneet hänen maineensa. Tänä iltana hänen kykynsä olivat kovalla koetuksella. Äänettömänä ja kulmakarvat miettivissä rypyissä hän jakoi kortit, joita hänen hoikat valkoiset sormensa pitelivät kuin niitä hermostuneesti hyväillen.
Pelin kulkua tarkatessaan hän ei huomannut sitä liikehtimistä ja kahinaa, jonka joku vast'ikään saapunut henkilö aiheutti, ennenkuin hän äkkäsi ympärillä seisovien ihailevat silmäykset ja kuinka juutalainen vallan unohtaen korkeat rahakasansa katseli hänen ohitseen välkkyvin silmin ja ihailevasti hymyillen. Ruotsalainen Samkin kurkisti sukimattomain harjastensa alta ja vei epäröivän näköisenä käden avoimelle kaulalleen, jossa kauluksen olisi pitänyt olla. Miehet tuijottivat vastatulleeseen, toiset kummastuneina, toiset tutunomaisesti hymyillen.