Broncokin vilkaisi nyt taakseen ja hätkähti, vaikkakin vain silmänräpäykseksi. Hänen takanaan seisoi muuan tyttö niin lähellä, että hänen pukunsa pitsit sipaisivat hänen takkinsa hihaa. Hän sekoitti par'aikaa kortteja ja pudotti tällöin yhden, nyökäytti tytölle ja sanoi tyynesti kumartuessaan ottamaan korttia:
"Hyvää iltaa, Cherry."
Tyttö ei vastannut, vaan katseli itsepäisesti pöydälle levitettyjä kortteja. "Mikä tyttö!" tuumi Kid itsekseen. Tyttö ei ollut erikoisen pitkä, hänellä oli pehmeät ja pyöreät lanteet ja rinnat sekä hoikka vartalo; näitä ominaisuuksia täydensi hyvin sopiva puku. Hänen kasvonsa olivat soikeat, suu melkoisen iso, silmät syvänsiniset, ohuet silkinhienot kulmakarvat. Hänen heikosti kullankeltaiset hiuksensa oli suorittu alas korvalle, ja hänen hymynsä paljasti kaksi riviä hohtavia valkoisia hampaita, ennenkuin ne katosivat kahden viehkeän poskikuoppasen kätköön. Merkillisintä hänessä sentään oli kasvojen viaton ilme — ne olivat koulutytön kasvot ja hymy.
Kid herkesi jakamasta ja pani pöydälle korttileikin. Silloin virkkoi tyttö:
"Luovuta minulle paikkasi, Bronco."
"Älä huoli nyt. Tämä on pahanlainen peli", vastasi Kid, mutta tytön ääni oli käskevä, kun hän jatkoi:
"Kas niin, kiiruhda nyt. Nouse, jotta minä pääsen istumaan."
Bronco totteli, ja tyttö istahti hänen paikalleen, sovitteli hamettaan ja kiersi sormiensa timantit oikeaan asentoon.
"Mitä vietävää tämä on?" huudahti pelin valvoja karskisti. "Oletko päästäsi vialla, Bronco? Nouskaa heti tuolilta, neiti!"
Tyttö kääntyi hitaasti puhujaan päin. Viaton ilme oli kuin pyyhkäisty pois, ja hänen isot silmänsä välähtivät uhkaavasti. Muutos ilmeni hänen piirteissään kuin tuulenviri tyynellä veden pinnalla. Tuijotettuaan hetken aikaa mieheen hän rypisti pahaenteisesti kulmiaan, nyrpisti huuliaan ja virkkoi äänellä, jommoisella hallitsijatar puhuttelee orjaansa: