"Tarkoitukseni on yksinkertaisesti, että ylioikeus ottaisi jutun täkäläiseltä tuomioistuimelta omaan haltuunsa."
"No, lähettäkäämme mies heti paikalla. Jokainen kulunut päivä maksaa meille kymmenentuhatta dollaria. Matkaan menee edestakaisin kuukauden päivät, ja minä oletan, että hän hän lähtisi 'Roanokella'."
"Niin, mutta mistä saamme matkarahat? Mac Namara on ottanut rahamme. Hyvä Jumala, minkälaisessa pulassa olemmekaan. Kaiken tämän takana on ilkeä salahanke. Minä huomaan sen nyt kun on myöhäistä. Tuo mies riistää maamme lain vaipan turvissa ja laskee voivansa puhdistaa kaikki kaivoksemme, ennenkuin me kykenemme karkoittamaan hänet. Hän teettää työtä kaikin mahdollisin voimin, ja taivas yksin tietää, kuinka rahojemme käy. Hänellä on takanaan huomattavia miehiä, koska on saanut Yhdysvaltain tuomarin sekaantumaan juttuun. Hän on kenties lahjonut San Fransiskon tuomioistuimetkin jollain tavalla."
"Jos hän on sen tehnyt, tapan hänet siihen paikkaan", ärähti Dextry. "Minä olen raatanut kaiken elämäni kuin koira, ja nyt kun olen saanut vaivojeni palkan, en aio päästää sitä käsistäni. Ellei Bill Wheaton saa aikaan mitään lain tietä, haen minä korvausta oikeuden tietä."
Toverukset tunsivat, että he iskivät kaikkialla päin kivikovaa seinää ja huomasivat olevansa kykenemättömät jatkamaan taistelua. Heidän oli äärettömän vaikea ajatella sitä päivittäistä varastamista, jonka alaisiksi he olivat joutuneet, sillä Midas tuotti joka päivä monta unssia kultaa, ja sitäkin vaikeampi oli sulattaa totuutta, että Mac Namara oli niin tuiki ovelasti osannut tehdä heidät vaarattomiksi anastamalla heidän rahavaransa.
"Meidän on saatava rahaa heti paikalla", sanoi Glenister. "Luuletko, että voisi jostakin lainata?"
"Lainata?" virnisti Dextry. "Alaskassa ei kukaan lainaa rahojaan."
He olivat hetken aikaa vaiti.
"Tapasin tänään miehen, joka työskentelee Midaksessa", aloitti Dextry hetken kuluttua. "Hän tuli kaupungista ostamaan paria guttaperkkasaappaita ja sanoi, että he olivat löytäneet erikoisen satoisan maakappaleen — niin satoisan, että heidän täytyi joka aamu puhdistaa uudelleen kourut, koska ne yön aikaan olivat tulleet täyteen kultaa."
"Ihan tulee hulluksi kun sellaista ajattelee", huudahti Glenister. "Olisipa meillä edes osa siitä, minkä he saavat tuollaisesta puhdistuksesta, niin voisimme lähettää Wheatonin matkaan."