"Nyt minä menen sammuttamaan valot Wheatonin huoneesta, jotta vartijat luulevat hänen menneen makuulle."
"Ja minä otan aamun koittaessa sinun paikkasi Mac Namaran ullakolla", virkkoi Glenister. "Luulenpa, että leirissä syntyy elämää, kun he eivät löydäkään asianajajaa."
He palasivat samaa tietä, jota olivat tulleetkin Wheatonin huoneeseen,
sammuttivat valot, hiipivät jälleen ulos, sitten kotiin ja vuoteeseen.
Aamuhämärissä Glenister nousi ja lähti etsimään Dextryn tähystysreikää
Mac Namaran ullakolta.
Maata pitkällään yhdellä ainoalla hirrellä ja tuijottaa kiinteästi permannossa olevasta reiästä ei ole suinkaan miellyttävä asento ja Glenisteristä tuntui, etteivät tunnit sinä päivänä ottaneet koskaan loppuakseen. Hänen jalkojaan alkoi särkeä sietämättömällä tavalla, mutta talon hento rakennustapa ei sallinut hänen paljoakaan liikahdella niin kauan kuin joku oli huoneessa. Eikä hän sitä paitsi olisi hevin liikahdellutkaan, niin jännittyneenä hän tarkkaili mitä hänen allaan tapahtui.
Ensin saapui paikalle poliisikomissaari ja tiedotti, ettei hänen ollut onnistunut löytää Wheatonia.
"Hän lähti huoneestaan johonkin aikaan yöstä. Mieheni näkivät hänen huoneessaan tulta kello kahteen saakka. Kello seitsemän me murtauduimme sisään, mutta hän oli poissa."
"Hän on ilmeisesti saanut vihiä aikeistamme. Lähettäkää miehiä 'Santa Mariaan' ja tutkikaa koko laiva kölistä mastonhuippuun saakka. Vartioikaa myöskin rantoja; hän voi lähteä jossakin pienemmässä aluksessa. Pitäkää itse silmällä matkustajia, jotka menevät laivaan. Älkää luottako kehenkään muuhun, sillä on mahdollista, että hän yrittää laivaan valepukuisena. Hän voi pukeutua esimerkiksi naisen asuun. Ymmärrättehän — satamassa on vain yksi laiva — eikä hän saa päästä käsistämme."
"Eikä pääsekään", vakuutti Vorhees ponnekkaasti, ja ullakolla lojuva kuuntelija hymyili vahingoniloisesti, sillä samalla hetkellä Macin pikku hinaaja keinui parikymmentä penikulmaa alempana höyrylaivan kulkuväylällä ja sen pienessä hytissä istui Wheaton aamiaistaan särpimässä.
Aamupäivä kului verkkaisesti, ja kun ei asianajajasta kuulunut tietoja, kasvoi Mac Namaran levottomuus hetki hetkeltä. Kello kaksitoista saapui Vorhees jälleen ja ilmoitti, että matkustajat olivat kaikki jo laivassa, joka oli lähtövalmis.
"Lempo soikoon, hän on siis pujahtanut käsistämme!" ärähti Mac Namara.