"Ei, ei ole. Mahdollisesti hän on kätkeytynyt hiilihinkaloon, mutta minä puolestani luulen, että hän on yhä maissa ja aikoo viime hetkessä yrittää laivaan kun tämä jo on liikkeessä. Hän ei ole poistunut rannalta aamun jälkeen, se ainakin on varma asia. Lähden nyt neljän miehen kanssa tutkimaan laivan uudelleen. Ellemme saa häntä käsiimme, uskallan lyödä vetoa, että hän piilotteleikse jossakin kaupungilla, ja me saamme hänet kiinni myöhemmin. Olen sijoittanut väkeä pitkin rantaa kahden penikulman matkan."
"Hän ei saa lähteä täältä. Jos hän pääsee San Fransiskoon… Sanokaa miehillenne, että minä annan viisisataa dollaria sille, joka hänet löytää."
Kolmea tuntia myöhemmin Vorhees oli jälleen paikalla.
"Laiva lähti ilman häntä."
Mac Namaralta pääsi kirous.
"Sitä en usko. Hän on puijannut teitä. Tiedän, että niin on."
Glenister pureskeli voileipää ja tunsi sydämessään rajatonta mielihyvää. Iltapäivällä hän huomasi Struven tulleen huoneeseen. Mies oli ilmeisesti juonut.
"Vai niin, hänen onnistui siis kumminkin livistää", hän aloitti. "Sitä pelkäsinkin. Nokkela mies, tuo Wheaton."
"Hän ei ole livistänyt", sanoi Mac Namara. "Hän on yhä vielä kaupungissa. Jos minä vain hänet tavoitan, pidän häntä tallella siihen saakka kunnes lumi alkaa sulaa."
Struve istahti tuolille ja sytytti sikarin hieman vapisevin käsin.