SOTALAIVAN VALTAUS
Kirj.
Richard Melander
Tekijän luvalla suomentanut
Santeri Ingman [Ivalo]
Porvoossa, Werner Söderström, 1899.
ENSIMMÄINEN LUKU.
Vihasina vihureina puski tuuli lounasesta, ajoi vaahtopäitä aaltoja Suomen saariston rikkinäisten luotojen lomaan ja kuletti mukanaan epäselviä, aika-ajoin tuskin kuultavia ihmisääniä iltapimeältä selältä. Kemiön saaristossa, jonka suurinta saarta vain kapea salmi erottaa mannermaasta, on yksi luoto jäänyt toisista kauemmas selälle ja siinä kasvoi myrskyjen karkaisema mäntymetsä, jota lounainen nytkin rajusti ravisteli. Tuossa taistelussa olivat puunrungot ja oksat aikojen kuluessa taipuneet ja vääntyneet aivan luonnottomiin asemiin ja yksin kuori oli nuorimmissakin männyissä käynyt harmajaksi, sairaloisen näköiseksi. Mutta juuret olivat terveet ja sitkeät, ne puristuivat vankasti kiinni rotkoihin ja kalliosärmiin, ikäänkuin sanoakseen: näistä kallioista olemme elinvoimamme imeneet ja sillä ravinnolla aijomme jaksaa vastustella koko maailmaa!
Sama luonne näytti olevan tuvallakin, joka oli kiivennyt saaren korkeimmalle laelle. Iltapimeällä se vain joskus kuumotti sieltä taivasta vastaan, kun myrsky ajoi esiin vaalakampia pilviä. Vaan sen ikkunasta loisti kuin uhkamielellä leimuava tuli, jonka säteet kirkkaina leikkien tanssivat aallon harjoilla ja näyttivät tavottelevan toisiaan.
Joskus saattoi näiden häilyväin säteiden valossa nähdä parin metsäisen niemen muodostaman salmen, joka Kemiön saaristoon päin aukeni laajemmaksi seläksi, missä elokuun myrsky mielinmäärin temmelsi. Ja tätä salmea kohden nuorukainen, joka seisoi siimeksessä kappaleen matkan päässä tuvasta, tarkkaavasti tähysteli. Hän oli niin seisonut siinä jo parisen tuntia, sitkeänä vartoen nähdäkseen sitä, jota hän odotti.