Silloin ilmestyivät yhtäkkiä hänen tähystyksestä väsyneisiin katseihinsa salmella soutavan venheen piirteet. Kun pilvet nopeassa kulussaan varjostivat taivaan, katosi tuo kuva, vaan se näkyi kohta taas lähempää. Venhettä voimakkaat aironvedännät soutivat tuota yksinäistä saarta kohden. Silloin nuorukainenkin hävisi tähystyspaikaltaan, juoksi rantaan. Venheestä, joka oli pysähtynyt kappaleen rantakiviltä, kuului pillin puhallus.
"Kaikki on kunnossa", vastasi poika rannalta.
"Oletko se sinä Janne siellä?" kysyi joku venheessä olijoista.
"Täällä olen", vastasi nuorukainen ja astui vesikivelle, josta hän loikkasi venheeseen.
"Vaikea meidän oli tuon salmen läpi osata", puhui venheen perässä olija. "Ja oli siellä pari venäläistä tykkivenhettäkin meidän tiellämme, mutta niiden miehistö näkyi olleen humalassa."
"Olen heitä tästä kuunnellut kauan aikaa", vastasi Janne, "ja minustakin he tuntuivat ryypyn saaneilta."
"Sen parempi meille! — Mitä maihin kuuluu?"
"Tavallista vain, — julistuksia luetaan kirkoissa, että maan asujamiston tulee ymmärtää omaa parastaan, pysyä rauhallisena ja pitää vallottajaa vapauttajanaan — — —."
"Hiljaa, hitto vie! elä sinä huuda poika!"
"No miks'en?"