Hausser pysähtyi, nousi ajopeleistä, sitoi hevosen puuhun ja hiipi kuin varas eteisen rappusien luo. Etemmäs hän ei ehtinyt. Jalat kieltäytyivät portaita ylöspäin nousemasta.
Silloin nousi rannasta törmälle mies, joka aamuhämärässä näytti hoipertelevan. Retkottava pää ja horjuva kävely osottivat, että hän oli perin uupunut. Kun hän astui lähemmäs, näki Hausser siimekkäästä nurkastaan, että mies myöskin oli läpimärkä, ikäänkuin hän suoraan olisi vedestä noussut. Rappusten luo tultuaan näytti mies, samoin kuin äsken tilanomistaja, empivän, vaan tuokion viivytettyään lähti hän nousemaan taloon. Hän oli puettu talonpoikaiseen pukuun, vyö ja puukoton tuppi oli hänellä vyöllään. Kun hän oli ehtinyt portaille, johon hänet selvemmin saattoi nähdä, pääsi Hausserilta hiljainen huudahdus:
"Se on Janne! Mitähän on tapahtunut?" Kohta sen jälkeen kuului Borisoffin ääni sisästä huutavan melkein samat sanat. Janne oli sinne astunut juuri sillä hetkellä, jolloin Borisoff oli pöytälaatikosta lukenut esiin palkkiota tuosta sanomalehteen pantavaksi kirjoitetusta artikkelista. "Saanko vähän vettä", sopersi nuorukainen tuskin kuultavasti ja retkahti istumaan tuolille oven viereen.
"Ei hän humalassa ole", virkkoi kauppias Borgille, joka nosti silmänsä kirjoituksestaan katsellakseen tulijaa. "Mutta vedessä hän näyttää olleen pitemmänkin ajan."
Janne sai vettä, johon viiniä oli sekotettu. Veri lähti taas kiertämään ja katse kirkastui.
"Kiitos. Olinpa vähällä väsymykseeni menehtyä. Vaan sitten näin täältä tulen loistavan ikkunoista ja niin sain kömmityksi tänne. Kas, onhan täällä maisterikin."
"Pitäähän sitä jossakin olla."
"Niin pitää." Janne katsahti Borgia paljo terävämmin, kuin mitä tuo lyhyt keskustelu olisi aiheuttanut.
Toisen ryypyn viiniä sai hän ja tunsi samassa, kuinka mieli ja ruumis nopeasti lähtivät varttumaan. Ja mielen pirteys kuvastui melkein pilkallisesta katseesta, jonka hän kauppiaaseen loi.
"Nyt taidan lähteä", virkkoi Janne nousten, "häiritsen ehkä muuten herroja. Kiitos virvoituksista!"