"Tulkitseppa julistuksia sinä miten tahdot, minä olen varma, että yleisö tekee viisaimmin, jos ei leikkiin sekaannu."
"Onhan Klingspor kehottanut meitä kaikkia olemaan apuna, missä voimme. Onhan kai kauppiaskin hyvänä suomalaisena, koettanut auttaa, missä on voinut? Anteeksi, vaan onko kauppias jo lähettänyt ne heinät ja jauhot, joista viime kuussa kuulin puhuttavan?"
"Sinulle en tarvitse tehdä tiliä, enkä teekään. Mutta koska noin vähän näyt sodan merkitystä ymmärtävän, voin sinulle sanoa, että pelaat vaarallista peliä, jos vehkeilet venäläisiä vastaan, — nuo asiat eivät kuulu sinuun."
"Siinäpä se, — vaarallista! Luuleeko kauppias, että minä pidän tätä viheliäistä elämistäni sen arvoisena, ettei pieninkin vastoinkäyminen venäläisille olisi mielestäni paljoa arvokkaampi. Ja sanotteko, etteivät nämä asiat kuulu minuun? Enkö ole suomalainen, vaikka köyhä olenkin? Köyhyydessäni olen rikas, kun minulla on isänmaa. Jos kauppiaan mielestä meidän on kotona istuttava ja katsottava, kun tällainen omaisuus myödään väkivallantekijöille ja pala palalta kiskotaan pois, niin minä vastaan: ei! Ei, herra kauppias, polttakoot mökin, polttakoot venheeni, kiduttakoot minua, hirttäkööt minut, tulkoon onnettomuus, mutta niinkauan kuin hengitän, en sittenkään unhota, että olen suomalainen."
Hän näytti venyneen paria tuumaa pitemmäksi, kun hän tuota puhui seisaltaan, posket hehkuvina, silmät salamoivina. Tuo äsken niin uupunut nuorukainen, joka aivan kuin juopuneena hoiperteli, oli äkkiä muuttunut voimakkaaksi, uhkaurheaksi kansallissankariksi, joka oli pyhittänyt itsensä ja elämänsä maansa palvelemiseen.
Ja maisteri Borg oli, sen innostuksen valtaamana, joka sanat oli nuorukaisen suuhun pannut, hypähtänyt kiivaasti paikaltaan sohvasta. Toisessa kädessä oli hänellä kokoonrutistettu paperi, jonka hän juuri äsken oli täyteen kirjoittanut, toisen ojensi hän mahtipontisesti Jannea kohti, juurikuin ei tämä olisi puhunutkaan, vaan hän itse.
"Borisoff", virkkoi hän melkein huutaen, kun nuorukainen oli lopettanut, "tuossa on toisenlaista isänmaanrakkautta kuin paperilla! Noin tahdon sanomalehteenkin kirjoittaa, taikka en mitään. Anna rahojesi levätä pulpetissa, köyhä olen minäkin, vaan kunniaani en ole pannut pantiksi. — Terve, sinä nuorukainen Maratonin kentältä!"
"Minä olen Kemiöstä", vastasi Janne.
"Vaan terve kumminkin!"
Ja maisteri käveli Jannen luo, kädessään lasillinen konjakkia ja vettä, vaan nuorukainen kieltäytyi kainosti, otti lakkinsa ja virkkoi: