"Mikä se sellainen poika on?"
"Hän on nimeltään Janne, Janne Arén, erään entisen vanhan luotsin poika, joka asuu tässä vastapäisellä saarella."
"Minkänäkönen nalikka se on?"
"Hän on oikeastaan hyvän näköinen, — liian hyvännäköinen sellaiseksi houkkioksi, hän on pitkä ja voimakas, mustat silmät, suora nenä, parraton."
"Sellaisen veitikan olen joskus nähnyt", tuumi vieras miettien.
"Se on kyllä mahdollista, sillä hän liikkuu paljo täällä saaristossa."
"Ahaa, ja on välistä luotsina ruotsalaisissa tykkivenheissä. Mutta tottakai tuollaisen voinee saada vahingottomaksi, — siitä teidän on huolta pidettävä, sen vaadin! — Hän kai töissäkin yönä oli mukana, kun meiltä meni tykkivenhe häpeällisellä tavalla, — lienette siitä tekin kuullut. Mutta sen asian johdosta tulee teidän matkustaa Turkuun vielä tänä iltana."
"Kyllä, herra kapteeni."
"Siellä on teidän sikäläiselle lehdelle ilmoitettava, ettei sanaakaan saa julkasta tuosta tykkivenhe-jutusta. Mutta, puhuaksemme äskeisestä asiasta, te olette huonosti toimittanut tehtävänne tällä kertaa, Borisoff, hyvin huonosti. Niin ei saa jatkua. Nyt ei meidän tule olemaan helppoa päästä läpi tykkivenheillämme. Seudun kansaan ei voi luottaa, kuka sitä sitten kiihoittaneekin. Olisi ollut suotavaa, että olisi päästy kulkemaan tuota väkeä ärsyttämättä. Mutta tykkivenheemme ja saaristolaivastomme täytyy päästä kulkemaan Kemiönsalmen kautta. Sulkevathan Ruotsin laivat Örön tienoilla merireitin Turkuun. Nyt odotamme apua teiltä, Borisoff."
Sangen tyytymättömän näköisenä kulki hän nopeasti venheelleen takaisin. Kauppias seurasi häntä.