"Niin, jospa mulla olisi ollut pari miestä mukanani, olisi lintu samalla jo ollut häkissä. Muuten voisimme ehkä kahdenkin sinun kanssasi suorittaa tuon tehtävän, Janne!"
"Toivon ettei luutnantti ymmärrä minua väärin, jos sanon, että siitä tehtävästä tahtosin mieluummin pysyä erilläni."
"Ymmärrä väärin! luuletko että pitäisin sinua pelkurina."
"Niin."
"Siinä tapauksessa lienet kai käynyt pelkuriksi senjälkeen kuin toisyönä erosimme saaressa. Annamme siis kauppiaan olla parempaan aikaan. Jos nyt vain taivas pysyy selkeänä vielä pari tuntia, saanen paremman selon venäläisten ankkuripaikoista tänään, kuin viime kerralla. Souda sinä vain menemään."
Venhe liukui kiireesti eteenpäin, solahdellen saarien ja luotojen lomitse, jotka ovat Kemiönsaaren itäisen niemen edustalla. He olivat nyt salmen sisäisen aukon suulla, siinä, missä tuo tykkivenheiden välinen kahakka tapahtui.
"Kuinka syvälti tässä on vettä?" kysyi luutnantti.
"Viisi syltä ainakin", vastasi Janne.
"Silloin on tykkivenhe hyvässä tallessa", jatkoi upseeri. "Et liene kuullutkaan, miten meidän seikkailumme päättyi. Mahdottomaksi kävi täällä aavalla selällä kahdella airolla kuljettaa tuota möhkälettä, kun mainingit kävivät korkeina. Stig ja Bramrå eivät osanneet uida, muuten olisimme upottaneet venheen heti ja uineet maihin, kuten sinä. Mutta onneksi tapasimme kalastajavenheen tässä ja otimme sen peräämme. Kaiversimme sitten reijän pohjaan ja vaikka siinä menikin pitkä aika, ennenkuin tykkivenhe täyttyi vedellä, niin siitä se kumminkin vajosi. Me istuimme venheessä tässä rannalla ja katselimme sen uppoamista. Ja tuossa nyt siis lepää ruotsalainen tykkivenhe meren pohjassa, jos sitä joskus tahdot käydä urkkimaan."
Aivan hiljaista oli nyt koko saaristossa. Sieltä täältä kimalteli joku kalpea valo mökkilöistä maan puolelta. Kuu oli noussut itäisten vuorten yläpuolelle ja valaisi sieltä heikosti väylän varrella olevia autioita kareja. Upseeri ja soutaja istuivat nyt kumpanenkin mietteissään ja tähystelivät tarkasti joka taholle. Ei näkynyt tykkivenheitä, ei saaristolaisten aluksia. Vesilintuparvi pyrähti lentoon venheen keulan edestä ja lensi siipiään räpyttäen eteenpäin sekä laskeusi sinne, uudistaakseen hetken perästä saman pelin. Rauhaisa mieliala vallitsi koko luonnossa, niinkuin tyyneenä kesäiltana seudussa, jossa ei sodasta uneksitakaan.