"Onko paitsi radikaaleja ja hallituspuoluetta olemassa vielä muitakin järjestöjä, jotka pyrkivät hallitusasioiden johtoon?"
"Meillä on maltillinen puolue, joka toimii vireästi ja on hyvin järjestetty; mutta se pyrkii valtaan vaan hallituspuolueen keskuudessa ja sen kautta. Hallitus ei osota mitään vihamielisyyttä tämän ryhmän jäseniä vastaan, vaan antaa heidän olla olojaan. Tähän asti he eivät ole saavuttaneet suurtakaan menestystä."
"Minä näen hyvin, ettette anna nykyiselle yhteiskuntajärjestykselle paljoakaan tunnustusta mistään, mitä sen vallitessa on tapahtunut. Mutta ettekö usko, että köyhyyden poistaminen, kaikkien ihmisten nostaminen lähimain samalle yhdenvertaisuuden asteelle ovat suuria ja arvaamattomia voittoja ihmiskunnalle? Minä muistan liiankin hyvin, kuinka sanomattomasti köyhät minun aikanani saivat kärsiä. Minä en tunne tarpeeksi nykyistä asiain järjestystä, voidakseni hyväksyä kaikki selostuksenne ja mielipiteenne tai niitä vastustaa. Mutta minä katson köyhyyden täydellistä poistamista niin suuremmoiseksi saavutukseksi, että minä, huolimatta siitä että tuomitsette nykyisen järjestelmän, en voi luopua toivosta, että nykyisen yhteiskunnan onnistuu voittaa vaikeudet ja puutteet, joista kaikki inhimilliset yritykset ja laitokset kärsivät."
"Arvoisa herra West, olen aivan erikoisesti iloissani siitä, että te viimeisissä sanoissanne kommunismin puolustukseksi toitte esille samoja perusteita, joita teidän aikananne silloisen yhteiskuntamuodon puolustajat esittivät kommunismia vastaan. Se todistaa yksinkertaisesti kahta seikkaa: ensiksi, että Jumalan auringon alla ei ole mitään täydellistä, ja toiseksi, että myös jokaisen hallituksen täytyy se myöntää. Todellisen köyhyyden poistaminen olisi, kuten myöhemmin epäämättömästi olen todistava, käynyt päinsä kommunismiin joutumattakin. Siten olisimme välttäneet tämän kurjan yhteiskuntamuodon kamalat seuraukset. Se tosiasia, että hallitusmiehet voivat kohdella työarmeijassa olevia vihamiestensä ystäviä kuin orjia ja että sellaisetkin hallituksen vihamiesten ystävät, jotka kunnollisuutensa ja työnsä avulla ovat ylenneet, voidaan vuosittain tapahtuvassa uudessa paikkojen jaossa alentaa kolmannen luokan toiseen asteeseen, ja suosikkijärjestelmä, jonka hallitus on ottanut käytäntöön — nämä seikat ovat kukoistukseensa saattaneet ennenkuulumattoman imartelun, orjamaisuuden, panetteluhalun ja turmeluksen. Amerikalaisten historia ei tunne toista aikaa, jolloin sekä julkisessa että liike-elämässä olisi ollut nähtävänä niin vähän vapaudenrakkautta ja miehuutta. Kun 230 vuotta sitte Englanti yritti panna toimeen teetullin, silloin tarttuivat amerikalaiset aseihin, koska he eivät tahtoneet myöntää hallitukselle verotusoikeutta, niin kauan kun amerikalaisilla ei ollut parlamentissa edustajia, jotka olisivat verot myöntäneet. Nyt hallituksen käytettävissä on jokaisen miehen ja naisen 24-vuotinen työ, Amerikan kansan paraimmissa voimissa olevan osan saamatta edes tilaisuutta äänestää siitä, miten hallituksen tulisi ohjata niiden työtä, joiden kätten työstä koko kansa elää! Tämä kurja orjuus, jommoista ei koskaan ole ollut sivistyneiden kansojen keskuudessa, ei voi enää kauaa kestää. Se on häviävä verivirtoihin. Sillä todet ovat Schillerin sanat: Kahleensa katkoneen orjan edessä vapise, vaan älä vapaan miehen."[1]
[1] Vor dem Sklaven, wenn er die Ketten zerbricht; Vor dem freien Manne erzittere nicht.
VIIDES LUKU.
Rauhan ja ilon taivaasta, vain hyvien ihmisten asumasta ihannevaltiosta oli Forest syössyt minut epäilyksen ja alakuloisuuden syvään, synkkään mereen.
Tri Leeteltä ja hänen perheeltänsä ei luonnollisesti murheellinen, hämmentynyt olentoni jäänyt huomaamatta, ja samalla kun tohtori nähtävästi odotti, että taas ryhtyisin hänen kanssaan keskusteluihin yhteiskunnallisista kysymyksistä, koetti Edith minua lohduttaa. Hän näytti olevan siinä uskossa, että vieras ympäristö ja outo asemani vaikuttivat painostavasti sielulliseen tilaani.
Minä kuitenkin vältin selityksen antamista. Olin päättänyt jatkaa keskustelujani Forestin kanssa, mutta samalla luoda itselleni oman, selvän mielipiteen oloja itse tutkimalla. Sillä ainoastaan omien kokemusten kautta saatoin päästä itsenäiseen, varmaan tietoon siitä, missä määrin tri Leeten ja toiselta puolen Forestin kuvaukset pitivät paikkansa.
Sentähden kuljeskelin yliopistoon mennessäni ja sieltä tullessani katuja pitkin ja puhelin kaikkien kanssa, joihin tutustuin. Minusta näytti kovin oudolta, että kaikki tulivat hyvin varovaisiksi, vieläpä näyttivät pelokkailta ja epäluuloisilta, heti kun tein heille kysymyksiä yleisten asiain hoidosta, periaatteista, joille valtio oli rakennettu, upseerien käytöksestä, varastojen hoidosta ja tunsiko kansa itsensä onnelliseksi vai eikö.